Viikonloppuna Tampereen ympäristössä ajetaan kauden 2016 viimeinen rallin SM-sarjan osakilpailu. Jaro Kinnunen ja kartanlukija Pasi Haataja lähtevät jälleen haastamaan SM4-luokan kovaa kärkeä.
Perjantaina aamulla kilpailijat lähtevät nuotittamaan rallireittiä ja illansuussa ralli alkaa jo kahden erikoiskokeen myötä. Yötauon jälkeen lauantain ohjelmassa on seitsemän hienoa erikoiskoetta.
– Parhaimmillaan kyyti on riittänyt jo pohja-aikatasolle, joten siinä mielessä on mennyt hyvin ja vauhti on ollut kasvussa. Kauden aikana on ollut hyviä kisoja, mutta vastaavasti on ollut myös paljon teknisiä ongelmia, Jaro Kinnunen kommentoi tiedotteessaan.
– Edellisen osakilpailun moottoriongelmat on saatu kuntoon. Kone käytiin läpi ja viaksi ilmeni vääntynyt venttiili. Myös katalysaattori oli tukossa. Nyt lähdetään uusin eväin kohti parempaa suoritusta. Niin ainakin toivotaan.
Jarospeed-tiimi suoritti viime viikonvaihteessa ennakkotestit Honda Civicillä, jota on kehitetty kauden edetessä kilpailukykyisemmäksi.
– Pääsimme ajamaan kunnon testitielle Mäntyharjulla. Edellisen kisan jälkeen tehtyjen huoltotoimien jäljiltä kilpuri tuntuu istuvan tiehen tosi hyvin, Kinnunen kiitteli.
– Tampereen päätöskisasta muodostuu mielenkiintoinen, kun viivalle asettuu kaksi uutta autoa. Taso on siis entistäkin kovempi, mutta sehän on vain positiivinen asia.
– Perjantai on pitkä päivä ja se on kaikille tiukka setti: nuotitukseen pääsee suuntaamaan jo aamulla kuuden jälkeen. Pitkän reitin kiertämisen jälkeen ehtoolla päästään ajamaan pari pätkää. Odotettavissa on varmasti hyvä kisa, Kinnunen päättää.
Lähde: Jaro Kinnusen tiedote
