Jaro Kinnuselle täysi pistepotti juhlakilpailusta – “Tunnelmat aika erilaiset”

18.1.2021 / 20:05
Jaro Kinnuselle kymmenes Tunturiralli oli täyden kympin kilpailu (Kuva: Taneli Niinimäki).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailu ajettiin Tunturirallin merkeissä Rovaniemellä viime viikonloppuna. SM2-luokka kulki startista maaliin Jaro Kinnusen komennossa.

Viime vuonna rallin SM-sarjan SM2-luokassa niukasti Suomen mestaruuden Ville Hautamäelle hävinnyt Jaro Kinnunen sai nyt alkaneeseen kauteen parhaan mahdollisen startin, kun kymmenettä kertaa Tunturirallissa urallaan kilpaillut 31-vuotias helsinkiläinen johti SM2-luokkaa yhdessä kartanlukijansa Tuukka Shemeikan kanssa koko viikonlopun ajan. Vuosi sitten Kinnunen koki Tunturirallissa keskeytyksen ja kausi käynnistyi pisteettömällä suorituksella.

– Nyt kausi alkoi täydellä pistepotilla! Tunnelmat ovat aika lailla erilaiset 12 kuukauden takaiseen tilanteeseen, jolloin jouduimme lähtemään kotimatkalle keskeytyksen jälkeen nolla pistettä plakkarissa. Omaan suoritukseeni olen todella tyytyväinen. Vauhtia oli siellä missä piti ja osattiin passailla siellä missä oli omasta mielestä järkevää. Oikein hyvä suoritus, aiemmin urallaan SM3-luokan voittoa Tunturirallissa vuosina 2015 ja 2018 juhlinut Kinnunen iloitsi.

Tämänvuotisessa kilpailussa Kinnunen repäisi heti avauserikoiskokeella SM2-luokassa yli 10 sekunnn johtomarginaalin, mutta Kristian Kiviniemi nousi kuitenkin kakkospätkän suorituksellaan vain 1,4 sekunnin päähän. Perjantain kolmannella ja ensimmäisen ajopäivän viimeisellä erikoiskokeella ero kasvoi jälleen Kinnusen eduksi, ollen yötauolle saavuttaessa 10,8 sekuntia.

Kärkikaksikon “kissa-hiiri-leikki” sai jatkoa lauantaina, kun toisen ajopäivän avauksessa Kinnusen johtomarginaali kasvoi 17,6 sekuntiin, kaventuakseen taas seuraavalla erikoiskokeella 11,3 sekuntiin. Kiviniemi ajautui kilpailun loppuvaiheessa vaikeuksiin ja voittomarginaali repesi lopulta yli minuuttiin. Tiukan vastuksen tarjoillut Kiviniemi sai Kinnuselta kehuja kilpailun jälkeen.

– Kristian ajoi kyllä tosi kovaa koko kilpailun, täytyy hattua nostaa. Muutamilla pätkillä ajettiin ihan tosissaan ja siinä se pysyi ihan lähellä koko ajan. Tunturin pisteet on aina tosi tärkeitä ja kantaa tosi pitkälle loppukauteen. Toki pitää vielä muuallakin onnistua koko ajan, yhtään ei voi antaa siimaa, Kinnunen muistutti.

Tunturirallissa ajettiin tänä vuonna seitsemän erikoiskoetta yhteispituudeltaan hieman alle 220 kilometriä. Viidelle erikoiskokeelle nopeimman ajan SM2-luokkaan kellottanut Kinnunen koki oman “Via Dolorosansa” kilpailun loppuhetkillä.

– Yleensä en juuri hermoile kisatilanteessa, vaikka pätkällä tulisi pulmia. Tällä kertaa ajopuvun sisään hiipi epävarma olo, koska auton sisälle alkoi tulla voimakas palaneen käry. Lisäksi jarrut välillä jumittivat ja yhdestä kulmasta alkoi kuulua kolinaa. Pidin toki hyvää vauhtia yllä, mutta täysin varma ei voinut olla, että riittikö etumatka.

 

SM2-luokan hallitseva Suomen mestari Ville Hautamäki avasi kautensa kolmannella sijalla (Kuva: Merita Mäkinen).

 

 

“Sarjan taso ja vauhti on kova”

Kristian Kiviniemi teki hienon paluun rallin SM-sarjaan yhden välivuoden jälkeen. Vuonna 2019 TGS Worldwide -tiimin kalustolla SM1-luokan loppupisteissä viidenneksi sijoittunut Kiviniemi osallistui viime vuonna vain kolmeen kilpailuun, mutta erinomainen vauhti Tunturirallin erikoiskokeilla toi nyt hienon kakkossijan. Seitsemättä kertaa Tunturiralliin osallistuneen Kiviniemen aiempi paras saavutus tästä kilpailusta oli vuoden 2015 SM2-luokan kolmas sija.

– Kohtuu tyytyväinen saa olla. Huomasi, että pitkä ajotauko jättää jälkensä, rutiinia hieman puuttui. Kisan edetessä sitä alkoi jo löytymään. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kisaa, Kiviniemi kommentoi kilpailun jälkeen.

Kiviniemi kartanlukijansa Enni Mälkösen kanssa heitti painetta kärjessä ajaneen Kinnusen suuntaan viiden erikoiskokeen ajan, mutta tapahtumat kahdella viimeisellä erikoiskokeella veivät lopullisesti voittomahdollisuudet.

– Toiseksi viimeisellä pätkällä harmillisesti edellä ajava oli käynyt penkassa ja se nosti pölyä, kärsittiin siinä viimeisellä osuudella. Siihen se sitten kaatui. Viimeisellä erikoiskokeella oli vielä hieman lämpöongelmia moottorin kanssa, hienoa, että selvittiin maaliin ja saatiin hyvät pisteet, Kiviniemi kertasi viikonlopun kulkua.

Tunturirallin perusteella SM2-luokasta näyttäisi tulevan tänä vuonna kolmen kuljettajan välinen taistelukenttä. Kiviniemi on vakuuttunut siitä, että Kinnunen on tulevissa kilpailussa täysin lyötävissä.

– Lyötävissä varmasti on, mutta kyllä sarjan taso ja vauhti on kova. Onnistua täytyy todella hyvin, jos meinaa voittaa tässä porukassa. Se on vain hienoa, tietää, että mukava ja tiukka vuosi tulossa. Se on kaikkein parasta tässä hommassa, Kiviniemi korosti.

SM2-luokan hallitseva Suomen mestari Ville Hautamäki yhdessä kartanlukijansa Mika Juntusen kanssa aloitti mestaruuden puolustamisen kolmannella sijalla. Urallaan jo 18. kerran Tunturiralliin osallistunut Hautamäki menetti voittomahdollisuutensa perjantaina, eikä kokenut konkari enää lauantain erikoiskokeilla lähtenyt väkisin hyökkäämään kärkeä kiinni, vaan varmisti tärkeät SM-pisteet kolmannen sijan myötä. Viime vuonna Hautamäki oli Tunturirallissa yhdeksäs.

– Tilanne oli Jyrhämäjärvessä lumipölyssä ajamisen jälkeen suhteellisen selvä. Jaro ja Kristian menee niin lujaa, että sellaista aikaeroa ei enää ajeta kiinni, se vaatisi valtavan riskin. Kun ajat kaasu pohjassa ja onnistut, niin pystyt maksimissaan olemaan pari sekuntia nopeampi. Oli järkevin vaihtoehto passata ja ottaa kolmas sija. Tietenkin vaakakupissa painaa tiimipisteet. Tiimikaveri voitti SM3-luokan ja me oltiin kolmas, Porvoon Autopalvelu -tiimiä edustava Tunturirallin kolminkertainen luokkavoittaja muistutti.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Kouvolassa lauantaina 6. maaliskuuta.

Tunturiralli 2021 ja SM2-luokan lopputulokset

1) Jaro Kinnunen (Mitsubishi Lancer Evo 9) 1.51.50,9
2) Kristian Kiviniemi (Mitsubishi Lancer Evo 10) + 1.04,1
3) Ville Hautamäki (Mitsubishi Lancer Evo 9) + 2.52,0
4) Janne Eronen (Kia Rio N5) + 7.18,2
5) Miikka Vuokila (Mitsubishi Lancer Evo 9) + 9.08,6
6) Arto Juolahti (Mitsubishi Lancer Evo 10) + 12.16,1
7) Jukka Ikonen (Mitsubishi Lancer Evo 9) + 12.39,2
8) Anssi Rytkönen (Mitsubishi Lancer Evo 9) + 12.57,5
9) Juha Pasanen (Mitsubishi Lancer Evo 9) + 13.05,1
10) Reijo Heikkilä (Mitsubishi Lancer Evo 9) + 14.14,8

Kinnusen keskinopeus: 116,1 km/h
Pohja-ajat: Kinnunen 5, Kiviniemi 2

SM2-luokan SM-pisteet 1/6 osakilpailua

1) Jaro Kinnunen (EMSC) 34
2) Kristian Kiviniemi (ParkUA) 25
3) Ville Hautamäki (JärvisUA) 20
4) Janne Eronen (MHJ-RT) 16
5) Juha Pasanen (OUA) 13
6) Miikka Vuokila (TorUA) 11
7) Arto Juolahti (THU-TEAM) 9
8) Jukka Ikonen (LakUA) 8
9) Anssi Rytkönen (KoMoKe) 6
10) Reijo Heikkilä (RaisUA) 5

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Rallin SM-sarjan videohaastattelut, tiedotteet


Facebook kommentit