Kun rallin SM-sarjan kuluvaa kautta on jäljellä vielä kaksi osakilpailua, on Opel Adam R2 -autoa käskyttävä Samuli Vuorisalo kiinni SM3-luokan hopeamitalissa.
SM-sarjan edellinen ja samalla kauden viides osakilpailu ajettiin kesäkuussa Pohjanmaan lakeuksilla, jossa panoksena oli SM-pisteiden lisäksi paikka Tulevaisuuden Tähti -finaaliin. Kaksivetoiset SM3-luokan autot lähtivät jälleen ensimmäisinä lakaisemaan teitä ja se näkyi myös monen kärkikuskin ajamisessa. Pienellä numerolla kisaan lähteneelle Samuli Vuorisalolle kilpailu oli tervanjuontia ja pienten tekniikkamurheiden säväyttämä.
Ennen viimeistä erikoiskoetta Vuorisalon sijoitus oli vasta kuudes. Viimeiselle erikoiskokeelle syntyi kuitenkin luokan pohja-aika, joka nosti sijoituksen lopulta Henri Hokkalan ja Jaro Kinnusen jälkeen kolmanneksi. Heti kilpailun jälkeen Vuorisalo suuntasi Kuortaneen Urheiluopistolle taistelemaan Tulevaisuuden Tähti -tittelistä, joka tällä kertaa kuitenkin meni Hokkalalle.
– Tottakai se sillä hetkellä söi miestä. Varsinkin, kun tämä oli toinen kerta kyseisessä kisassa. Mutta hienot kaksi päivää oli taas. Nyt on kuitenkin tilanne nollattu ja katseet käännetty loppukauteen, Vuorisalo sanoo.
Kun kaudesta on nyt viimeiset kaksi osakilpailua jäljellä, on Vuorisalo SM3-luokassa toisena, 37 pistettä johtavaa Kinnusta perässä. Takana on sitten tiukkaa, sillä sijoilla kahdesta viiteen olevat kuljettajat ovat vain 13 pisteen sisällä toisistaan.
– Mestaruus on tavoitteena. Se toki vaatii vähän epäonnea Jarolta ja meiltä täydellistä onnistumista molemmista kisoista. Mutta koetetaan pitää vähintään tämä hopeatila kauden loppuun asti. Nyt on ainakin hyvin testattu, pari viikkoa sitten Sauvossa ja viime viikonloppuna Oili Jalonen rallissa ajettiin vielä nolla-auto keikka Laitilan suunnilla. Löydettiin myös ne Pohjanmaallakin vaivanneet pikkuviat, joten senkin puolesta kaikki on kunnossa, Vuorisalo sanoo.
Pientä etua loppukauden kisoihin Vuorisalolle tuo hyvä kokemus molempien kisojen tiestöstä.
– Testiä olen ajanut Huittisissa ja Sastamalassa useasti ja uskoisin, että tiet sopii vallan mainiosti meikäläiselle. Varsinkin Sastamalan tiestö on hyvin lähellä Tampereen rallien vastaavaa ja sieltä onkin hyviä muistoja viime kaudelta, kun päätettiin kausi voitolla ja SM-pronssilla, Vuorisalo muistelee.
Rallissa kotikisan tuomat edut eivät ainakaan Vuorisalon kohdalla ole toteutuneet. Viime vuosina Turussa ajetut SM-rallit ovat olleet melkoista taistelua.
– Kertaakaan sitä kisaa ei ole ilman ongelmia läpi ajettu. Ehkä siihen on tietynlaiset paineet ladattu ennakkoon. Tällä kertaa unohdetaan ne ja lähdetään ajamaan sitä, kuin mitä tahansa muuta rallia. Toki se olisi ihan huippujuttu, jos kotikulmilla pääsisi nostelemaan pyttyä korkeimmalta korokkeelta.
Yksi ”paineita” luonut tekijä on alkukaudesta sovittu leikkimielinen veto, jossa Vuorisalon on pitänyt olla leikkaamatta viiksiään ennen kuin voitto osuisi kohdalle.
– Joitain osapuolia se on kyllä haitannut, mutta itse olen tullut niiden kanssa ihan hyvin juttuun. Veto on siis edelleen voimassa ja osakilpailun voitolla ne pääsisi vihdoin leikkaamaan, Vuorisalo naurahtaa lopuksi.
Teksti: Samuli Vuorisalon tiedote
