Rallin SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Turun ja Salon ympäristössä. Rallin moninkertainen Suomen mestari Juha Salo lähtee kilpailuun vasta SM1-luokan kuudennelta sijalta. Peugeotiin normaalisti luottava karkkilalainen nähdään kilpailussa uuden ralliauton, Skoda Fabia R5:n, ohjaimissa.
Kestomestarinakin pidetty Juha Salo lähti kauteen 2018 kovin odotuksin. Valmistautuminen kauteen oli tehty kokemuksella ja kovalla työllä. Kartanlukijaksi viereen istui Topi Luhtinen, joka on aiemmin totuttu näkemään muun muassa Veli-Pekka Karttusen kartanlukijana.
Kausi alkoi pettymyksellä, kun Salo oli kauden avauksessa Rovaniemellä tammikuussa vasta yhdeksäs. Mikkelissä sijoitus parani jo kuudenneksi, mutta Joensuussa edessä oli keskeytys kisan alkuvaiheessa. Kesäkauden Salo avasi Kouvolassa ja Seinäjoelle viidensillä sijoilla. Edellisessä osakilpailussa Sastamalassa sijoitus oli seitsemäs. Sijoitukset ovat olleet menestymään tottuneelle Peugeot-kuljettajalle vaikea pala niellä.
– Tuloksellisesti ollaan oltu kaukana siitä, mitä on haettu tästä kaudesta. Kaikki ei kuitenkaan aina mene niin kuin on suunnitellut. Mukana on ollut omia säätövirheitä ja Joensuun keskeytyskin verotti pisteitä. Täytyy muistaa, että kilpailevat merkitkin ovat ottaneet askeleita eteenpäin. Siihen voi kuitenkin olla tyytyväinen, ettei itse ole tullut tehtyä isompia virheitä. Jotkut pätkät olen ajanut niin hyvin kuin olen osannut ja ne ovat tuntuneetkin hyvältä, mutta tulos on vain jäänyt puuttumaan, Salo pohtii kulunutta kauttaan.
Tuloslistoja katsomalla voi helposti nähdä, että menestyksen avaimet ovat käyneet Skoda Fabioiden oviin. Mestaruus- ja mitalitoiveiden mentyä Salollakin on nyt mahdollisuus päästä kiinni mestarikalustoon. Kilpailua Skodan ohjaimissa Salo odottaa innolla.
– Ihan ensiksi täytyy kiittää, että Peugeotilla löytyi ymmärrystä tähän kaluston vaihtoon. Myös se auttoi asiaa, että Korpiahon Erkka vuokrasi Peugeotimme samaan ralliin. Yhteistyökumppaneiden kanssa pohdimme mitalitoiveiden mentyä, että on aika kokeilla uutta. Nyt on tavoite päättää kausi mahdollisimman hyvään fiilikseen. Ajetaan kovaa ja mahdollisimman hyviä pätkäaikoja pitää tulla, Salo ennakoi.
Kävi tulevassa kilpailussa sitten miten tahansa, niin menestyksen liekki tulevaisuuden suhteen palaa Salolla hurjana.
– Sastamalan jälkeen pari unetonta yötä kertoo, että jatkaa pitää. Haluan takaisin mestaruuskantaan ja sinne tasolle, minne mielestäni kuulun, Salo korosti.
Teksti: Rallin SM-sarjan tiedote

