Juha Salo jätti jäähyväiset rallin SM-sarjalle tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla Kokkolan SM-rallissa viime viikonloppuna.
Rallin SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Kokkolassa. Suurin huomio kiinnittyi SM1-luokan mestaruustaisteluun kolmen kuljettajan välillä, mutta shown varasti lopulta aktiiviuransa rallin parissa päättänyt Juha Salo, 47. Rallin kymmenkertainen Suomen mestari kun intoutui jäähyväiskilpailussaan hurjaan menoon ja karkkilalainen huomasi kilpailun maalissa ajaneensa ensimmäisen voittonsa SM-sarjassa reiluun neljään vuoteen.
– Olihan tämä kova juttu! Hyvä suoritus meiltä kaikilta. Neljä vuotta edellisestä SM-voitosta, joten on jo syytäkin lopettaa, Salo veisteli tiedotteessaan.
Kun kilpailusta oli ajamatta enää kaksi erikoiskoetta, oli Salo ja kartanlukija Kristian Temonen kokonaistilanteessa neljäntenä, eron ollessa kärkeen 21,8 sekuntia. Jos joku tässä kohtaa löi vetoa Salon voiton puolesta, ei voittosumma jäänyt ihan pieneksi. Kaksi viimeistä erikoiskoetta ajettiin ei pelkästään pimeässä, vaan myös rankkasateen piiskatessa tienpintaa, ja tämä jos mikä sopi kokeneelle Salolle. Mestaria ei pysäyttänyt enää mikään.
Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Salo kellotti täysin käsittämättömän pohja-ajan, lyöden yhdeksän kilometrin matkalla Jari Huttusen 14 sekunnilla! Kilpailua johtanut Teemu Asunmaa hävisi Salolle 23,4 sekuntia ja Salo nousi 1,6 sekunnin turvin johtoon, kun ajamatta oli enää viimeinen erikoiskoe. Salon huikea meno sai jatkoa myös päätöspätkällä ja nyt pohja-aika kirjattiin 6,1 sekunnilla ennen Asunmaata. Näin Salo voitti kilpailun ja Asunmaa mestaruuden.
– Kun päästiin lauantaina metsään, niin tämä meidän automme on fantastinen ja helppo auto ajaa, vaikka keli muuttui ihan hirveäksi. Ajattelin, että ajetaan vain se mikä ikinä päästään. Oli hienoa laskea tulemaan. Ja onnistuimme kohtuu hyvin, Salo iloitsi.

”Helvetin kova juttu”
Salolla oli viimeisen kilpailun voiton myötä erinomainen mahdollisuus napata jo uran 20. SM-mitali ja tällä kertaa pronssinen sellainen, mutta tulosluettelo muokkautui sen verran vielä päätöserikoiskokeella, että Salo päätyi lopulta tasapisteisiin Lauri Joonan kanssa ja sijoitus oli neljäs. Joonan eduksi mitali ratkesi voittojen määrän myötä, Joonalla voittoja kun oli tänä vuonna kaksi ja Salolla yksi.
– Mitalin menettäminen potuttaa, mutta ei voi mitään! Tasapistein, joten sovitaan, että puolet pronssista kuuluu meille. 19 ja puoli SM-mitalia. Ei vaan, kolmen pisteen päähän jäi mestaruuskin, Salo muistutti.
Ennen viimeistä erikoiskoetta Joona oli viidentenä, sijalla, joka olisi tuonut Salolle SM-pronssia. Joonan edellä 12,4 sekunnin päässä neljäntenä ollut Roope Korhonen kärsi kuitenkin viimeisellä erikoiskokeella rengasrikon ja Salon tiimikaveri Rautio Motorsport -tiimissä putosi seitsemänneksi.
– Pitkällä suoralla alkoi rengas tyhjentyä hiljalleen ja se oli pakko vaihtaa, Korhonen harmitteli.
Salo kirjautti viimeisellä kaudellaan SM-sarjassa neljä palkintosijoitusta, yhden voiton ja kolme kakkossijaa. Huonoimmillaan sijoitus oli neljäs, kahdesti, eikä Salo kokenut kauden aikana yhtään keskeytystä.
– On tämä SM-sarjan kiertäminen ja tasan 30 vuotta kestänyt ralliura hienoa päättää SM-finaalissa yleiskilpailun voittoon. Tällainen tulos olisi pitänyt ajaa edellisessä SM-rallissa Lahdessa, niin olisimme taistelleet mestaruudesta. Tulos oli hieno palkinto kaikille mukana olleille: yhteistyökumppaneille, huoltomiehille, karttureille ja kaikille heille, jotka ovat vuosien varrella matkassani mukana olleet. Niin suuret kiitokset, että en voi sanoin kuvailla.
Koko päättyneen kauden ja Kokkolan SM-rallin perusteella on äärimmäisen helppoa todeta, että Salo päätti aktiiviuransa huipulla. Aivan kuten Teemu Selänteelle aikoinaan huudeltiin, ”one more year Teemu”, niin samaa lausetta voisi helposti käyttää myös Salon kohdalla. One more year Juha!
– Onnellinen fiilis tässä on pääsääntöisesti pinnalla. Hienoa, että sain koko tiimimme tällä tavalla palkittua. Se, että SM-sarjan kiertäminen päättyi voittoon, on itselleni helvetin kova juttu. On hienoa huomata, että vauhtini vielä johonkin riittää. Ja jotain teen vielä rallinkin parissa, mutta mitä? Se jää nähtäväksi, Salo päätti.
Juha Salon SM-mitalit rallissa
Mestaruudet
1996 – Nuoret (Toyota Starlet)
2002 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo 7)
2004 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo 7)
2005 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo 8)
2008 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo 9)
2010 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo 10)
2011 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo 10)
2013 – SM1-luokka (Mitsubishi Lancer Evo 10)
2015 – SM1-luokka (Peugeot 208 T16)
2016 – SM1-luokka (Peugeot 208 T16)
Hopeaa
1998 – N-ryhmä, pieni (Opel Astra GSi 16V)
2003 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo 7)
2007 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo 9)
2009 – SM1-luokka (Mitsubishi Lancer Evo 9 ja 10)
2012 – SM1-luokka (Mitsubishi Lancer Evo 10)
2017 – SM1-luokka (Peugeot 208 T16)
2019 – SM1-luokka (Skoda Fabia R5)
Pronssia
2006 – N-ryhmä (Mitsubishi Lancer Evo 9)
2014 – SM2-luokka (Mitsubishi Lancer Evo 10)
Katso! Kuvallinen tribuutti Juha Salolle Facebookissa
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedotteet


