Toyotan Juho Hänniselle rallin MM-sarjan alkukausi on ollut haastava. Hän toisaalta osoittanut vauhtiaan, mutta matkaan on osunut myös omia ajovirheitä. Viikonlopun Argentiinan osakilpailussa nähdään nyt paremmin Toyota Yaris WRC:n suorituskykyä soralla.
Hänninen hämmästeli nuotituksen jälkeen teiden karkeaa kuntoa.
– Raaemmassa kunnossa ovat pätkät mitä ovat ennen olleet, kun viime vuonna olimme täällä nuotilla. On kyllä paikoin aika röykkyistä. Siellä on suorillakin välillä paikkoja, mihin joutuu ihan jarruttamaan. Yksi asia on varma, että ihan töitä saa tehdä pitääkseen auton ehjänä sunnuntaihin asti. Meillä on kyllä se hyvä tilanne, että auto on ollut testeissä vahva. Ei olla ihan heikoimmilla sen suhteen. Että sen puoleen ei tarvitse olla kauhean huolestunut, Hänninen sanoo UrheiluUutiset.comille.
– On tämä selkeämpi (suorituskyvyn suhteen) kuin Meksiko oli. Tämä varmaan kertoo vähän enemmän sitä missä ollaan suorituskyvyssä jatkossakin soralla. Aika hemmetin mielenkiintoista nähdä missä ollaan. Se näyttää suuntaa. Shakedown on aika raaka, mutta perjantaina varmaan nähdään tilannetta paremmin, Hänninen miettii.
Hänninen on summannut neljästä osakilpailusta yhdeksän MM-pistettä, ja sijoitus on vaatimaton 12.s. Kuski ei kuitenkaan ole laatinut mitään erityistä suunnitelmaa Argentiinan tuloksen suhteen.
– En ole miettinyt vielä. Olisihan se hieno saada jo tuloskin, ja pääsisi ehjänä maaliin. Täällä se ei kuitenkaan ole helppoa. Kuten sanoin, tiet ovat niin raakoja. Täytyy vähän katsoa miltä se alkaa tuntua, ja miten kukakin asiaa lähestyy, että millä vauhdilla ne alkavat työntää. Nuotituksen jälkeen on kyllä selvää, että sunnuntai-iltapäivään kun saa auton ja renkaat ehjänä, niin tuloskin on ihan hyvä.
Kilpailu alkaa Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä lyhyellä yleisöerikoiskokeella.
https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, twitter @https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpgKoivula
