MOTORSPORT

Juho Hänninen ei selitellyt: “Pettymys”

Juho Hännisen kilpailu Korsikan MM-rallissa oli vaikea. Toyota Yaris WRC:tä ajanut Hänninen sortui ajovirheeseen perjantaina ja sunnuntaina. Asvalttisirkus jäi Hänniseltä kesken. 

Hänninen lipsahti sillankupeeseen avauserikoiskokeella ja auton takapääkin kärvääntyi. Lauantaina hän ajoi erittäin hyvin ja taisteli erikoiskokeiden pohja-ajoistakin. Lähes 10 vuoden tauon jälkeen Korsikalla ajanut, eikä varsinaisena asvalttitaiturina tunnettu Hänninen lasketteli kerran toiseksi ja kerran kolmanneksi, ja sitä voidaan pitää kovana suorituksena niin kuskin kuin autonkin osalta. Kisa jäi lopullisesti kesken sunnuntain avauserikoiskokeella ulosajon vuoksi.

– Viisi kilometriä ennen maalia missasin oikealle kääntyvän mutkan. Ehkä siinä oli vikaa nuotissa, joka ei ollut aivan riittävän tarkka. Mutta oli miten oli, ajoin ulos eikä ollut saumaa päästä takaisin tielle. Tämä oli pettymys, koska näytimme vauhtiamme rallin aikana ja pääsimme niin lähelle maalia. Olen toki iloinen Jari-Matin tuloksesta, Juho Hänninen sanaili Toyotan tiedotteessa.

Hännisen alkukausi on ollut mollisävyinen. Vaikka seassa on ollut valonpilkahduksia ja osin myös auton testaamista, niin Monte Carlon, Ruotsin ja Korsikan ajovirheet näyttävät pahalta. Hän on saavuttanut yhdeksän MM-pistettä.

Lue myös Latvala ihan liekeissä päätöserikoiskokeella

https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, twitter @https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpgKoivula

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com