Jussi-Petteri Leppihalmeelle EM-pronssia – Kotikaupunki onnitteli somessa

2.10.2017 / 11:10
Jussi-Petteri Leppihalmeelta löytyy palkintokaapista nyt kaksi EM-pronssia (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin EM-sarjan V1600-luokan kuusi osakilpailua käsittänyt kausi saatiin päätökseen viikonloppuna Esteringin radalla Saksassa. Jussi-Petteri Leppihalme lähti päätösosakilpailuun pistetilanteen neljänneltä sijalta, mutta onnistuminen Saksassa nosti parkanolaisen hienosti EM-pronssille.

Jussi-Petteri Leppihalme, 25, oli ennen kauden viimeistä osakilpailua kolme pistettä kolmantena ollutta Ulrik Linnemannia perässä. Alkueristä Set Promotion -tiimin Renault Twingolla kilpaileva Leppihalme keräsi viisi pistettä enemmän kuin Linnemann, joten suomalaiskuljettaja siirtyi ennen semifinaaleja ja finaalia kahdella pisteellä ohi tanskalaisen. Kun Linnemann jäi omassa semifinaalilähdössään viimeiseksi ja ulos semifinaalista, niin Leppihalme varmisti EM-pronssin jo ennen omaa semifinaalilähtöään.

Ja mikä olisikaan ollut parempi tapa juhlistaa juuri varmistunutta EM-mitalia, kuin voittaa oma semifinaalilähtö. Finaalissa Leppihalme sijoittui toiseksi, mikä oli hänen kauden paras sijoituksensa. Voittoon ajoi neljänneksi EM-sarjassa sijoittunut Kasparas Navickas ja kolmas oli EM-hopeaa saavuttanut Artis Baumanis. Euroopan mestariksi kruunattu Krisztian Szabo jätettiin finaalissa viimeiseksi.

Leppihalmeelle EM-mitali oli uran toinen. Kausina 2011-2012 Leppihalme kilpaili myös Super1600-luokan EM-sarjassa ajaen kaksi osakilpailuvoittoa ja kauden 2012 päätteeksi kaulaan ripustettiin pronssinen EM-mitali. Leppihalme on urallaan kilpaillut myös muutamia MM-osakilpailuja SuperCar-luokassa ja viime kaudella sijoitus rallicrossin SM-sarjassa SuperCar-luokan loppupisteissä oli neljäs.

Tällä kaudella Leppihalme oli avausosakilpailussa Portugalissa alkuerien kolmas ja voitti oman semifinaalilähtönsä, mutta finaali jäi kesken jo heti avausmutkan jälkeen kolaroinnin seurauksena. Belgiasta tuli kauden ensimmäinen palkintosijoitus Leppihalmeen ollessa kolmas. Ruotsissa (viides) ja Ranskassa (yhdeksäs) Leppihalme putosi käytännössä ulos mestaruustaistelusta, mutta Latvian kolmas ja Saksan toinen sija varmistivat lopulta EM-pronssin.

Leppihalme sai sunnuntaina lukuisia onnitteluja sosiaalisen median puolella ja yksi näistä tuli Leppihalmeen kotikaupungilta Parkanolta, joka lähetti omat onnitteluterveisensä Facebookin kautta.

UrheiluUutiset.com onnittelee Jussi-Petteri Leppihalmetta Super1600-luokan EM-pronssista kaudella 2017!

Super1600-luokan EM-pisteet 2017

1) Krisztian Szabo 137
2) Artis Baumanis 127
3) Jussi-Petteri Leppihalme 121
4) Kasparas Navickas 110
5) Ulrik Linnemann 93
6) Janno Ligur 93
7) Timur Shigaboutdinov 88
8) Josef Susta 58
9) Gergely Marton 54
10) Ondrej Smetana 53

Leppihalmeen kausi 2017

Portugali – 6. (3. / 1.)
Belgia – 3. (3. / 2.)
Ruotsi – 5. (3. / 3.)
Ranska – 9. (9. / 5.)
Latvia – 3. (2. / 3.)
Saksa – 2. (4. / 1.)

Suluissa alkuerien sijoitus ja semifinaalilähdön sijoitus

 

Jussi-Petteri Leppihalmeelle EM-pronssia rallicrossin Super1600-luokassa! Onnittelut!

Julkaissut Parkanon kaupunki – City of Parkano 1. lokakuuta 2017

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit