Rallicrossin MM-sarjan kauden kahdeksas osakilpailu oli Volkswagen-kaksikon Johan Kristoffersson – Petter Solberg juhlaa. Toomas Heikkinen ajoi kauden parhaan sijoituksensa ollen finaalin viides. Jo pelkkä finaaliin selviytyminen tiesi Heikkiselle historiallista saavutusta.
EKS RX -tiimin Audi-kuljettaja Toomas ”Topi” Heikkinen on nyt rallicrossin MM-sarjan historian ainoa kuljettaja, joka on selviytynyt jokaisessa neljässä De Trois-Rivieres’ssa, Kanadassa ajetussa osakilpailussa finaaliin. Kaikkina neljänä vuotena myös finaalin voittajan nimi on ollut eri, kun aiempien voittajien listaan Petter Solbergin, Davy Jeanneyn ja Timmy Hansenin seuraksi kirjoitetaan nyt tämän vuoden voittajan eli Johan Kristofferssonin nimi.
Kristoffersson oli viikonloppuna täysin omaa luokkaansa nappaamalla alkueristä täydet pisteet, oman semifinaalilähtönsä ykkössijan, sekä finaalista jo kauden neljännen voittonsa. Tällä kaudella ykkössijat Belgiasta, Norjasta, Ruotsista ja nyt Kanadasta napannut Kristoffersson on kolmen peräkkäisen voiton myötä vahvasti matkalla kohti uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta, sillä Kanadassa toiseksi ajaneeseen tallikaveri Solbergiin nähden piste-ero on jo 35 pistettä.
Heikkinen oli siis Kanadassa finaalissa viides ja kyseessä on suomalaisen kauden paras sijoitus tähän mennessä. Samalla Heikkinen nousi MM-pisteissä pari pykälää ylöspäin ollen nyt kahdeksan ajetun osakilpailun jälkeen yhdeksäs. Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb näyttäisi toipuneen hyvin Silkkitie-rallissa tulleesta käsivammastaan, ranskalainen kun nousi nyt toisessa kilpailussa peräkkäin palkintopallille ja edellisen, Ruotsissa ajetun osakilpailun tavoin sijoitus oli myös Kanadassa kolmas. Samalla Loeb nousi jo 14 pisteen päähän MM-pisteissä kolmantena olevasta Mattias Ekströmistä, sarjan hallitsevasta mestarista, joka Kanadassa jäi finaalin ulkopuolelle.
Rallicrossin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Ranskassa 1.-3. syyskuuta.
Supercar-luokan finaalin tulokset
1) Johan Kristoffersson (Volkswagen) 5.02,704
2) Petter Solberg (Volkswagen) 5.03,776
3) Sebastien Loeb (Peugeot) 5.07,202
4) Kevin Eriksson (Ford) 5.10,943
5) Toomas Heikkinen (Audi) 5.23,551
6) Timmy Hansen (Peugeot) 3.29,245
Pistetilanne 8/12 osakilpailua
1) Johan Kristoffersson (Volkswagen) 211
2) Petter Solberg (Volkswagen) 176
3) Mattias Ekström (Audi) 158
4) Sebastien Loeb (Peugeot) 144
5) Timmy Hansen (Peugeot) 135
6) Andreas Bakkerud (Ford) 128
———-
9) Toomas Heikkinen (Audi) 78
16) Niclas Grönholm (Ford) 14
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
