Rallin SM-sarjan finaali kaasuteltiin kaksipäiväisenä kilpailuna viime viikonloppuna Tampereen ympäristössä Pirelli-rallin merkeissä. Kristian Kiviniemen ja kartturi Matti Kankaan kausi päättyi SM1-luokan neljänteen tilaan.
Tampereen SM-rallissa kaasuteltiin perjantaina kaksi ja lauantaina seitsemän erikoiskoetta. Pituutta niillä oli yhteensä reilut 120 kilometriä. Rallissa liikuttiin myös Suomen MM-rallistakin tutuilla erikoiskokeilla, kuten Savo, Uskila ja Pengonpohja. Kiviniemi ja Kangas ajoivat jo torstaina kilpailun testierikoiskokeella Citroen DS3 R5 -autollaan tuntumaa hakien.
– Auton kanssa on ollut moottori huolia, mutta nyt kaikki tuntui olevan kunnossa, noin 20 kilometriä testiä ajanut Kiviniemi totesi ennen aikaisin perjantaina alkanutta nuotitusta.
Perjantaina Teivon raviradalla oli tavallista enemmän hevosvoimia. Kiviniemi oli 2,12-kilometrisellä pyörityksellä neljänneksi nopein. Illan toisesta, Pengonpohjan erikoiskokeesta, parilla olikin hyvät kokemukset viime vuodelta, kun tuloksena oli luokan pohja-aika ja pimeällä silloinkin. Nyt he ajoivat toiseksi ja yötauolle mentiin 0,8 sekunnin johtoasemassa.
Lauantain aloitus Savon erikoiskokeella sujui ongelmitta. SM1-luokan kakkossija, vain 0,5 sekuntia pohja-ajasta, kasvatti johtomarginaalin 2,4 sekuntiin. Kärkipaikka vaihtui lopulta neljännellä erikoiskokeella. Kiviniemi oli siellä viides ja tippui toiseksi, 5,3 sekunnin päähän kärjestä. Seuraavalla erikoiskokeella ero kärkeen kasvoi 6,6 sekuntiin. Citroenissa oli ongelmia lähtöjen kanssa.
– Itseasassa meillä on ollut koko kisan vaikeuksia lähdöissä. Turbon ventiilli voisi olla syynä, sillä kone tavallaan hyytyy viivalle, Kiviniemi kertoi viasta.
Ja viidennellä erikoiskokeella tuli sitten vilppilähtö, koska luotto auton lähtemiseen oli mennyt. Siitä tuli kymmenen sekunnin aikasakko. Kuudennella ja seitsemännellä ek:lla pari oli viides ja neljäs. Eroa kärkeen sakon myötä oli jo kertynyt 26,2 sekuntia.
Kahdella viimeisellä ek:lla Kiviniemi oli viides ja toinen ja loppusijoitus SM1-luokassa oli neljäs. Edellä olleeseen Japanin Hiroki Araihin jäi eroa 1,8 sekuntia ja toiseksi tulleeseen Ari Vihavaiseen 9,7 sekuntia. Luokan voittaneeseen Juha Saloon ero oli 17,5 sekuntia.
– Uskilan ek:n huono aika molemmilla kertaa oli meille molemmille käsittämätön asia. Varsinkin toiseen kertaan ajettuna ajomme onnistui hyvin, mutta takkiin tuli liikaa, Kiviniemi noitui.
– Jos saa jossitella, niin vilppilähtö vei meiltä kakkostilan. Se harmittaa. Kyllä me joka lähtöön menettiin jokunen sekunti, mutta nyt näin. Olen omaan ajooni tyytyväinen ja autokin oli ilman tuota ongelmaa lähdöissä aika hyvä. Olen aika sinut jo Citroenin kanssa, Parkanon UA:ta edustava Kiviniemi paketoi Tampreen SM-rallinsa.
Lähde: Kiviniemi Motorsportin tiedote
Kuva: Jari Nurminen
