Konsta Saariselta historiallinen SM-debyytti – ”Tosi vaativa ralli ensikertalaiselle”

Konsta Saarisen debyytti rallin SM-sarjassa toi SM4-luokasta historiallisen kakkossijan.

Viime vuonna rallin nuorten SM-sarjassa kolmanneksi sijoittunut Konsta Saarinen debytoi viime viikonloppuna rallin SM-sarjassa, kun kausi 2021 polkaistiin käyntiin Tunturirallin merkeissä Rovaniemellä. Saarisen debyytti SM-sarjassa oli komea, kun hän ajoi SM4-luokassa toiseksi, ollen samalla 16 vuoden ja 17 päivän ikäisenä rallin SM-sarjan historian nuorin palkintosijoille yltänyt kuljettaja kautta aikojen.

– Oli hieno kokemus ajaa melko ehjästi läpi kaksipäiväinen ralli, joka oli tosi vaativa ensikertalaiselle. Kartanlukijan kokemus oli suurena apuna. Myös tiimin väki teki paljon töitä auton kimpussa, Saarinen kommentoi tiedotteessaan kilpailun jälkeen.

Saarisen kartanlukijana toimii kokenut Joni Mäkelä, joka aiemmin on lukenut nuotteja muun muassa Marko Männylle. Saarinen ja Mäkelä avasivat Tunturirallin SM4-luokan kakkossijalla ja heti toisella erikoiskokeella Kaihuavaarassa syntyi Saarisen uran ensimmäinen ek-pohja-aika SM-sarjassa. Yötauolle saavuttaessa tilanne oli se, että Oskari Heikkinen ajoi kärjessä, mutta Saarinen oli jäänyt Heikkisestä vain 2,7 sekuntia.

Heti lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella johtopaikka vaihtui, kun Saarinen ajoi toisen pohja-aikansa, nousten Heikkisen ohi 4,4 sekunnin turvin. Kolmella seuraavalla erikoiskokeella Heikkinen oli kuitenkin kolme kertaa luokan nopein ja nousi voittoon lopulta selkeällä reilun minuutin erolla Saariseen nähden.

– Hetken aikaa tilanne näytti oikeinkin hyvältä, mutta sitten kilpakumppani pystyi ajamaan loppupätkät kovempaa. Toisena päivänä tuli pieniä ajovirheitä, joissa ajolinjat valuivat lumipöperölle. Niissä hävisin aikaa. Kahdella viimeisellä pätkällä otin tarkasti, että päästiin maaliin, Saarinen kertasi uransa ensimmäisen SM-rallin kulkua.

Jos oli Saarisen otteet debyyttikilpailussa todella näyttäviä, niin näyttävä on myös Orivedeltä kotoisin olevan rattitaiturin auton tämänvuotinen väritys. Auto maalattiin kauden alla Tampereen ammattiopiston automaalauslinjan opettajien ja aikuisopiskelijoiden toimesta. Mukana maalausta toteuttamassa olivat automaalauksen opettaja Marko Saarinen, autokorikorjauksen opettaja Pekka Järvinen, sekä oppilaista Toni Mustonen, Mikko Häkkinen, Michael Ohtonen, Otto Nurminen, Jarko Salmela, Toni Mäensivu, Jussi Torvinen ja Arttu Mäkelä.

– Auton puolesta menestysmahdollisuudet ovat hyvät. Ja on se ainakin meidän luokan erikoisimman näköinen, Saarinen kommentoi ennen Tunturirallia.

Saarinen kilpailee tällä kaudella Ford Fiestalla, jolla hän ajoi ensimmäisen kilpailunsa viime syksynä Keravalla, Askolan Granit Rallissa, mistä tuloksena oli luokkavoitto.

– Sen lisäksi treenikilsoja ehti tulla mukavasti loppuvuoden aikana. Ford on entiseen autooni (Suzuki) verrattuna rauhallisempi ajettava ja myös koneessa tuntuu olevan enemmän vääntöä. Tulevalla kaudella edessä ovat uudet haasteet SM4-luokan ja nuottikisojen myötä, Saarinen pohti ennen kilpailukauden 2021 alkua.

Rallin SM-sarja jatkuu Kouvolan osakilpailulla lauantaina 6. maaliskuuta.

 

 

 

Seuraa somessa! Facebook Instagram

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote
YouTube-video: Joni Mäkelä