MOTORSPORT

Kopeckyn hurja voittoputki Tshekin rallisarjassa sai jatkoa täydellisen esityksen myötä

Jan Kopeckylle ei löytynyt vieläkään pysäyttäjää Tshekin rallisarjassa, kun kauden avausosakilpailu Valasska Ralli ajettiin kaksipäiväisenä asfalttirallina viime viikonloppuna.

Tammikuussa 36 vuotta täyttäneen Jan Kopeckyn voittoputki Tshekin rallisarjassa käynnistyi kesällä 2014 Bohemia Rallista ja tuon voiton jälkeen Kopecky on osallistunut 17 Tshekin rallisarjan osakilpailuun voittaen ne kaikki. Kaiken lisäksi nuo 17 osakilpailuvoittoa ovat tulleet vuosina 2015-2018 niin, että tuona aikana ei sarjassa kukaan muu kuljettaja ole yltänyt voittoihin.

Sen lisäksi, että Kopecky venytti viime viikonloppuna voittoputkeaan Tshekin rallisarjassa, niin Skodan tehdaskuljettaja nakutti tilastoihin 14 ajetusta erikoiskokeesta yhtä monta ek-pohja-aikaa, eli voidaan puhua tshekkikuljettajan ajaneen täydellisen rallin. Maalissa voittomarginaali toiseksi sijoittuneeseen Vaclav Pech Junioriin oli reilu minuutti. Kolmanneksi ajoi Skodan tehdastallin toinen kuljettaja, norjalainen Ole Christian Veiby.

Kopecky on urallaan voittanut Tshekin rallimestaruuden viisi kertaa ja 72 ajetusta osakilpailusta voittoja on tullut 39 ja palkintosijoituksia yhteensä 50 kappaletta. Palkintokaapista löytyvät myös muun muassa rallin Euroopan mestaruus vuodelta 2013, sekä Aasian-Tyynenmeren rallimestaruus vuodelta 2014. Kopecky on startannut MM-sarjassa 46 osakilpailuun ja voittanut WRC2-luokan neljä kertaa, viimeksi Monte Carlossa tammikuussa.

Kopecky ja Veiby kilpailevat seuraavaksi Korsikan MM-rallissa, joka käynnistyy perjantaina 6. huhtikuuta. Monte Carlon MM-rallin tavoin Skoda ei osallistu Korsikan MM-ralliin tehdastallina vaan vuonna 2016 Korsikan MM-rallissa WRC2-luokassa toiseksi sijoittuneen Kopeckyn ja Veibyn kaluston huollosta vastaa Monte Carlon MM-rallin tapaan Wevers Team.

 

Puulan Aurinkoranta

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com