Latvala ja Hänninen kärsivät moottoriongelmasta – Mäkinen: ”Olosuhteet huomioiden fantastista työtä”

Rallin MM-sarjan “suomalaistalli” Toyota koko kovia Meksikon MM-rallissa perjantaina. Yaris WRC:n moottorit ylikuumenivat, ja Jari-Matti Latvala ja Juho Hänninen menettivät aikaa.

Ongelma ei ollut yksin Toyotan. Myös Fordien vedenlämpötila oli kiehumispisteessä, ja tekniikka harasi vastaan myös Hyundain autoissa.

Hänninen on kilpailussa neljäntenä, 1.27 minuuttia johtavan Citroenin Kris Meeken takana. Latvala on kahdeksantena.

– Sanoimme heti, että Meksiko tulee olemaan yksi suurimmista haasteista, kun yhdistetään kuumuus ja korkea ilmanala. Onneksi meillä lienee ratkaisu ongelmiin, joihin kuljettajamme törmäsivät. Tärkeintä on, että meillä molemmat autot ovat takaisin huollossa. Olosuhteet huomioiden Juho ja Jari-Matti tekivät jälleen fantastista työtä. Kun toinen auto on vain yhden sijan päässä palkintokorokkeesta Meksikon avauspäivän jälkeen, on se hyvä saavutus, Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen muistutti Toyotan tiedotteessa.

Latvala lähti MM-sarjan kärkimiehenä ensimmäisenä autona reitille. Takapakkia tuli paitsi irtosoran auraamisesta, myös teknisistä murheista.

– Tiesin, että avauspäivästä tulee rankka, mutta että näin rankka. Olemme jo aiemmin nähneet, että ylikuumeneminen on ongelma pitkällä El Chocolaten erikoiskokeella. Minun piti vaihtaa moottoriin siirtymäosuuksille tarkoitettu ohjelma viilentääkseni konetta, ja palata taas takaisin kilpailuasetuksiin kunhan moottorilämpö oli turvallisella tasolla. Tarina oli sama monella muullakin. Tiesin että tulen häviämään aikaa ensimmäisenä autoa ajaessani. No, täällä ollaan ja koitetaan saada huomisesta parempi, Latvala sanoi.

Latvala jäi kärjestä kaksi ja puoli minuuttia. Hänninen selvisi päivästä minuutin nopeammin. Hän johti kilpailua Mexico Cityn asvalttipyöritysten jälkeen, mutta soralla Hänninen koki niin muun tavoin teknisiä hidasteita.

– Haastava päivä todellakin. Emme saaneet ajopaikastamme niin paljon hyötyä kuin olisimme halunneet. Silti, pitkän tauon jälkeen tässä rallissa, olen tyytyväinen neljännestä sijasta. Ja vallankin, kun matka on vielä pitkä. Ehkä rengasvalintamme (kova seos) teki tästä myös vaikeaa. Vaikka ajopaikkamme oli hyvä, yllätyin tien liukkaudesta. Kuten Jari-Matilla, meilläkin oli ongelmia moottorin ylikuumenemisen kanssa, mutta uskon, että insinöörit ja mekaanikot saavat asian ratkaistua, Hänninen raportoi.

Kilpailu jatkuu suomen aikaa lauantaina alkuillasta.

Lue myös Kris Meeke johtaa Meksikossa

https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, twitter @https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpgKoivula