Latvalalla käynnissä uran paras alkukausi – Korsikassa syntyi uusi MM-sarjan ennätys

10.4.2017 / 11:23
Miikka Anttila (vas.) ja Jari-Matti Latvala ovat nyt MM-sarjan ennätyskaksikko (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Toyota Gazoo Racingin Jari-Matti Latvala ajaa tällä hetkellä MM-pisteiden valossa uransa parasta kautta rallin MM-sarjassa. Lisäksi Korsikan osakilpailussa viikonloppuna syntyi MM-sarjan uusi ennätys yhdessä luottokartturin Miikka Anttilan kanssa.

Jari-Matti Latvalan erinomaisesta alkukaudesta kertoo hyvin se, että koskaan aiemmin ei tuurilainen ole kerännyt urallaan neljästä ensimmäistä osakilpailusta niin paljon pisteitä kuin mitä tänä vuonna. Monte Carlon toinen sija, Ruotsin voitto, Meksikon kuudes sija ja nyt tullut Korsikan neljäs sija yhdistettynä kahteen Power Stage -voittoon ovat kartuttaneet Latvalan saldoa 75 pisteen verran.

Latvalan uran aiempi neljän ensimmäisen osakilpailun “piste-ennätys” oli vuodelta 2011, kun kolme kolmatta sijaa ja yksi kakkossija tuolloin toivat 66 MM-pistettä. Jos Latvalan kuluvaa kautta vertaa viime kauteen, niin jo nyt neljän MM-rallin jälkeen kasassa on 67 % viime vuoden kokonaispisteistä. Viime kaudella Latvalan koko kauden pistesaalis oli 112 MM-pistettä.

Viikonloppuna Korsikan saarella ajettu MM-ralli toi Latvalalle ja pitkäaikaiselle kartanlukijalle Miikka Anttilalle myös MM-sarjan uuden ennätyksen. Latvala ja Anttila ovat osallistuneet yhdessä nyt 170 MM-ralliin ja vastaavaan ei ole koskaan aiemmin yksikään kuljettaja ja kartanlukija sarjan MM-historiassa yltänyt. Vanha ennätys, 169 MM-starttia vuosina 1999-2015, oli Sebastien Loebin ja Daniel Elenan nimissä.

Latvala ja Anttila nähtiin ensimmäistä kertaa samassa kabiinissa MM-rallissa Saksassa vuonna 2003. Yhteinen taival kahdella vuosikymmenellä on tuonut 17 MM-osakilpailuvoittoa ja yhteensä 59 palkintosijoitusta. Anttila on MM-sarjan kautta aikojen toiseksi kokenein kartanlukija 184 MM-startillaan. Edellä on vain Denis Giraudet, jonka CV:ssä MM-startteja on 188. Giraudet osallistuu tällä hetkellä MM-sarjan osakilpailuihin satunnaisesti, joten Anttila saavuttanee ykköspaikan vielä kuluvan kauden aikana.

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Argentiinan soralla 28.-30. huhtikuuta.

Lue myös! Jari-Matti Latvala: ”Anteeksi jos aiheutin pelkoa” (10.4.2017)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit