Erityisesti Legends-rataluokassa mainetta ja kunniaa saavuttanut Jussi Rasku tekee paluun kilpa-auton rattiin tänä vuonna. Rasku osallistuu Botniarace-ratakilpailuun hallitsevan Legendsien Masters-luokan maailmanmestarin Miikka Riihimaan Legends-autolla toukokuun alussa.
Jussi Rasku on monille tuttu nimi suomalaisten moottoriurheilun menestyjien listalla. Rasku on voittanut rallicrossin Suomen mestaruuden ja Legends-luokassa lähes kaiken mitä voi saavuttaa: vuonna 2006 Rasku tahkosi luokassa niin Euroopan mestaruuden, kuin Pohjois-Euroopan mestaruudenkin nimiinsä ja vuonna 2007 kotiinviemisinä tuli vielä Masters-luokan maailmanmestaruus.
Tänä vuonna moni Legends-harrastaja saa hieraista silmiään toukokuun alkupuolella, kun Rasku nähdään yli kymmenen vuoden tauon jälkeen Legends-auton ratin takana. 53-vuotias, nykyisin Espanjan Fuengirolassa asuva Rasku, osallistuu Legendsien Suomen ratakauden avaavaan Botniarace-kilpailuun 5. toukokuuta.
Rasku ajaa toukokuun Botniarace-kilpailun hallitsevan Legendsien Masters-luokan maailmanmestarin Miikka Riihimaan Legends-autolla, keneltä idea Raskun osallistumiseen alun perin lähti liikkeelle. Rasku ei aio lähteä nöyristelemään kanssakilpailijoille, vaikka edellisen kerran hänet on nähty kilparadoilla vuonna 2007.
– Riihimaan Miki teki kuin Kummisetä ykkösessä aikanaan, ”tarjouksen josta ei voi kieltäytyä”. Voittajan olisi helppo hymyillä, joten tosissaan mennään, toteaa Rasku päättäväisenä.
Kauhajoen Urheiluautoilijoiden riveissä ajava Rasku ei turhia ehdi testaamaan Legends-autolla ennen toukokuun tulikoetta, vaan starttaa kilpa-auton moottorin ensimmäistä kertaa vasta kilpailuviikolla.
– Torstaina ennen kilpailua päästään ajamaan testit Botniaringillä. Espanjassa valmistaudun kisakuntoon harrastamalla mikroautoilua, enduroa, jääkiekkoa ja padelia, valottaa Rasku.
Botniaringin rata uusittiin vuonna 2013, jolloin rata pidentyi lähes kahdella kilometrillä. Rasku odottaa innolla pääsyä ajamaan myös radan uudemmalla osiolla.
– En ole Legendsillä uutta pitkää versiota koskaan ajanut, uskon pitäväni siitä.
Legends-sarjakuljettajaa Raskusta tuskin enää Suomeen saadaan, sillä hän asuu nykyisin Espanjan auringon alla. Legends on siitä huolimatta luokkana miehen sydäntä lähellä.
– Legens on yksityyppiluokkana tasaväkinen ja kisat kovia, paljon kuskeja, Rasku kiittelee.
Vaikkakin Rasku on saavuttanut moottoriurheilun parissa jo niin kotimaista kuin kansainvälistäkin menestystä, ei palo lajiin ole kadonnut vuosien varrella minnekään.
– Moottoriurheilu on ollut aina intohimoni ja siinä saa haastaa itsensä kunnolla, Rasku päättää.
Teksti: Riihimaa Motorsportin tiedote
