Lindholm otti voiton myötä vahvan kiinnityksen mestaruuteen – “Fiilis ajaa oli tänään hyvä koko ajan”

10.9.2017 / 10:38
Emil Lindholm oli SM3-luokan ykkönen Uudessakaupungissa (Kuva: Taneli Niinimäki).

[ A- ] / [ A+ ]

Emil Lindholm ja kartanlukija Tomi Tuominen hallitsivat SM3-luokan tapahtumia Uudessakaupungissa lauantaina. Kauden toiseksi viimeisessä SM-osakilpailussa saavutettu luokkavoitto vankisti Lindholmin asemaa SM-sarjan yhteispisteiden kärkipaikalla. Ennen kauden viimeistä Tampereella ajettavaa SM-osakilpailua johtoasema kasvoi 19 pisteeseen.

Uudenkaupungin SM-rallin kahdeksasta erikoiskokeesta Emil Lindholm kellotti luokkansa pohja-ajan viidelle ensimmäiselle erikoiskokeelle, jonka jälkeen nuori rallikuljettaja rauhoitti menoaan.

– Fiilis ajaa oli tänään hyvä koko ajan. Viisi ensimmäistä pätkää ajoin reippaasti, jonka jälkeen rauhoitin menoani. Kun johtomme oli lähes puoli minuuttia, niin ei siinä tilanteessa ollut mitään järkeä enää ajaa täyttä. Tyytyväinen olen suoritukseemme, Lindholm totesi maalissa.

Rataa ja rallia vuoron perää ajava Lindholm kotiutui Varsinais-Suomen haastaville sorateille nopeasti.

– Meillä oli hyvä testikisa Mäntässä alla ja se auttoi. Odotin täällä liukkaampia teitä, mutta todennäköisesti sateen ansiosta tiet olivat todella haastavia, hyviä ja kivoja ajaa. Liukkaus ei ollut meille mikään ongelma – päinvastoin, aika-ajoin pitoa oli todella hyvin.

Uudenkaupungin voiton myötä Lindholm varmisti autokunnalle vähintään jo hopeiset SM-mitalit.

– Mestaruus on tietysti se juttu ja siitä Tampereella lähdetään ajamaan. Meille riittää jokin sija, todennäköisesti neljäs sija, mestaruuteen, mutta tähtäämme kolmen kärkeen. Sama strategia kuin täällä eli ajaa ainakin alussa normaalia kyytiä, toimi hyvin. Ajotuntumani pysyy tässä tauon aikana yllä Saksan ADAC GT Master -ratasarjassa, sillä ennen Tamperetta ajan perättäisinä viikonloppuina Lamborghinia sarjan kahdessa viimeisessä osakilpailussa Saksassa, Lindholm päätti.

Rallin SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Tampereen ympäristössä 29.-30. syyskuuta.

Uudenkaupungin SM-ralli ja SM3-luokan kärkikolmikko

1) Emil Lindholm (Peugeot) 52.07,8
2) Miika Hokkanen (Ford) + 30,3
3) Olli Pollari (Citroen) + 42,6

SM3-luokan pistetilanne 6/7 osakilpailua

1) Emil Lindholm 102
2) Miika Hokkanen 83
3) Olli Pollari 54
3) Jussi Lindberg 54

Teksti: Marko Mäkinen, Emil Lindholmin tiedotus


Facebook kommentit