Mäkiseltä hehkutusta Lapin lisäksi myös Sunisen suuntaan – “Tämä tulee jatkumaan myös tulevina vuosina”

30.7.2017 / 18:41
Vas. oikealle, Hänninen, Kaj Lindström, Mäkinen, Lappi ja Janne Ferm (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Sen lisäksi, että Tommi Mäkinen on yltänyt ainoana henkilönä rallin MM-sarjan historiassa niin kuljettajana, kuin tallipäällikkönäkin MM-rallin voittoon, niin nyt samaan kunnialistaan voidaan liittää myös ensimmäisenä kuljettajana, sekä tallipäällikkönä kotimaassa käydyn MM-rallin voitto.

Toyota Gazoo Racingille lopputulos Suomen MM-rallista oli upea, kun Esapekka Lappi ajoi urallaan ensimmäistä kertaa MM-rallin voittoon ja Juho Hänninen täydensi Tommi Mäkisen johtaman tallin menestystä uransa ensimmäisellä MM-palkintosijoituksella ollen kolmas. Mäkinen ja muu Toyotan johto seurasi maaliintuloa viimeisen erikoiskokeen maalialueella. Kuljettajana neljä rallin maailmanmestaruutta urallaan voittanut Mäkinen ei myöntänyt jännittäneensä tilannetta.

– En yhtään, ei pienintäkään jännitystä, Mäkinen naurahti.

– Tiesin, että Esapekalla on valtavan hyvä keskittyminen ja hän on ohjauspyörän takana vahva persoona, että pystyy sen hoitamaan. Olin kyllä luottavainen, Mäkinen vakavoitui.

Autourheilussa teknisen vian riski on aina olemassa ja Mäkinen myöntääkin, että Jari-Matti Latvalan lauantaina autoon iskeneiden ongelmien seurauksena rallin viimeisen erikoiskokeen jokainen metri mielessä pyöri, että Lappi ja Hänninen saisivat ajaa maaliin ilman ongelmia.

– Tietysti, kun eilen Jari-Matilla oli autossa ne ongelmat, niin jännitettiin Toyotan pääjohtajaa myöden maalissa, että kestä nyt auto loppuun asti, Mäkinen hymyili.

Nyt tullut voitto oli Toyotalle jo kauden toinen, kun helmikuussa Ruotsissa Jari-Matti Latvala oli ykkönen. Tällä kertaa pokaaleja ei tarvitse kuljettaa kovin pitkää matkaa tallin vitriiniin, sijaitseehan se 15 kilometrin päässä Suomen MM-rallin kilpailukeskuksesta, Puuppolassa.

– Upea fiilis tottakai ja aivan huippua! Iso kiitos tiimille ja kuljettajille, kaikki ovat tehneet valtavan hienoa työtä. Ei voitu edes kuvitella mitään tälläistä tapahtuvaksi täällä vaikka toki tiedettiinkin, että menestystä on mahdollista saavuttaa, Mäkinen sanoo.

Selivaara logo 2017

“Yhtä paljon molempia”

MM-sarjan muiden tallien kuljettajat ovat kommentoineet, että Toyotan menestyksen salaisuus selittyy kotikenttäedulla, sekä Yaris WRC:n erinomaisella aerodynamiikalla, joka Suomen nopeilla sorateillä pääsi enemmän kuin oikeuksiinsa. Kuten aina autourheilussa, kun esiin nousee menestyksen hetkellä tietyn tallin ja auton paremmat ominaisuudet muihin verrattuna, niin usein kuljettajan osuutta ehkä hieman vähätellään. Mäkisen mielipide siihen, kuinka iso osuus menestyksessä on autoa ja kuinka iso osuus kuljettajaa, on kristallinkirkas.

– Yhtä paljon molempia. Tämä on tiimityötä. Ilman hyvää autoa ei kuljettajat pysty menestymään ja sama toisinpäin. Meillä on erittäin hyvä henki tiimissä, Mäkinen hehkutti.

Hehkutusta saa myös Lapin suoritus maailman kovavauhtisimmassa MM-rallissa ja upea voitto.

– Huikea suoritus ja vasta neljäs kisa. Pääsi nyt tasaiseen suoritukseen, joka oli huippusuorittamista aivan koko viikonlopun ajan. Tiesin sen, että Esapekalla on mahdollisuus (Suomen MM-rallissa menestymiseen), se potentiaali on ollut tiedossa.

Lapin alku WRC-kuljettajana on ollut huikea ja onkin nähdyn perusteella täysin selvää, että Mäkisellä on tallissaan tällä hetkellä kuljettaja, jolla on tulevaisuudessa mahdollisuus voittaa vaikka mitä.

– Tiedän, että tämä kasvattaa Esapekan itseluottamusta niin paljon, että jatkossakin alkaa tulemaan enemmän ja enemmän tasaisia suorituksia. Nyt hän tietää, mitä on ajaa täysi ralli WRC-autolla. Aiemmin se meni vähän ylös ja alas, Mäkinen kuvailee.

Lapin lisäksi myös 23-vuotias Teemu Suninen ajoi Suomen MM-rallissa vahvan kilpailun ja taisteli M-Sportin Fordilla palkintosijoituksesta aivan rallin loppuhetkille asti. Mäkisen mukaan suomalaisen ralliautoilun tila on tällä hetkellä erittäin hyvällä tasolla.

– Erittäin positiivista kaikin puolin. On aivan varmaa, että näiden kahden herran (Lappi, Suninen) tulevaisuus on hyvä ja tämä menestys tulee jatkumaan myös tulevina vuosina. Noilla näytöillä, ei tarvitse kuin hieman lisää kokemusta, niin molemmat taistelee maailmanmestaruudesta, Mäkinen uskoo vakaasti.

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Saksassa 18.-20. elokuuta.

Yleiskilpailun lopputulokset

1) Esapekka Lappi (Toyota) 2.29.26,9
2) Elfyn Evans (Ford) + 36,0
3) Juho Hänninen (Toyota) + 36,3
4) Teemu Suninen (Ford) + 1.01,5
5) Craig Breen (Citroen) + 1.22,6
6) Thierry Neuville (Hyundai) + 1.33,1
7) Ott Tänak (Ford) + 1.53,6
8) Kris Meeke (Citroen) + 3.12,6
9) Dani Sordo (Hyundai) + 4.11,5
10) Mads Östberg (Ford) + 4.21,2

Lapin keskinopeus: 126,7 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Lappi 9, Latvala 9, Suninen 3, Tänak 2, Evans 1, Neuville 1

Lue myös! Hyvät naiset ja herrat, Esapekka Lappi – MM-rallin voittaja, uran neljännessä WRC-kisassa! (30.7.2017)

Teksti: Jari Hotti, Jyväskylä – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit