MOTORSPORT

Miki Lindblom luottavaisena Rovaniemelle: “Palkinnot jaetaan vasta maalissa”

Rallin SM-sarjaan SM3-luokassa osallistuva kilpailipari Miki Lindblom ja Ville Mannisenmäki saivat myöhään torstai-iltana päätökseen Arctic Lapland Rallyn erikoiskokeiden nuotittamisen.

– Fiilis lähteä ajamaan on tosi hyvä. Reitti tuntuu olevan hyvässä kunnossa, toteaa Miki tyytyväisenä.

Viime vuoden kisassa Miki sijoittui SM3-luokan kahdeksanneksi.

– Kisa oli meille vaikea. Oli paljon teknistä ongelmaa, mutta maaliin asti selviytymisestä on nyt hyötyä. Pätkät ovat hieman tutumpia ja kisaan voi lähteä hyvin fiiliksin, toteaa Miki.

Miki ja Ville kaasuttelevat Rovaniemen pätkille Citroen C2 R2:lla.

–Kalusto on sama kuin viime vuonna. Auto on syksyn ja talven aikana huollettu perusteellisesti ja viimeiset testiajokilometrit ajettiin viime lauantaina. Citikka on valmis ja niin olemme mekin, toteavat pojat luottavaisesti.

– SM3-luokan kärkipaikoille on paljon halukkaita ja meidän tavoitteena on ilman muuta sijoittua sinne myös. Kisa on pitkä ja ratkaisuja syntyy varmasti vielä viimeisellä Ristilammin 52 km pätkällä. Se tekeekin tästä kisasta niin mielenkiintoisen ja palkinnothan jaetaan vasta maalissa, Miki Lindblom sanoo.

Lähde: Miki Lindblomin tiedote

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com