Myös Juho Hänninen avasi MM-pistetilinsä – ”Paljon positiivisia asioita”

Monte Carlon MM-rallin viimeisellä erikoiskokeella jaettiin perinteiseen tyyliin nopeimmille kuljettajille lisäpisteitä. Vaikka Toyotan Juho Hänninen menettikin perjantaina sattuneen ulosajon myötä mahdollisuutensa taistella hyvistä sijoista ja MM-pisteistä kokonaiskilpailussa, niin Power Stage -erikoiskokeen hieno ajo toi punkaharjulaiselle kauden avauksesta kolmen MM-pisteen saaliin.

Juho Hänninen kartanlukijansa Kaj Lindströmin kanssa sijoittui lopulta yleiskilpailussa sijalle 16. Lohtua tilanteeseen toi Power Stage -erikoiskoe, missä talvitauolla tehdyn sääntömuutoksen myötä jaettiin MM-pisteitä nyt viidelle nopeimmalle kuljettajelle, kun aiemmin pisteitä nappasivat kolme nopeinta kuljettajaa.

Nopeimman ajan ja viisi pistettä otti Thierry Neuville, joka sai näin ollen hieman lohtua lauantai-illan pettymykselleen, kun pieni ajovirhe johti keskeytykseen rallin kärkipaikalta. Toiseksi nopein oli Stephane Lefebvre ja kolmanneksi kaasutteli Hänninen, joka avasi kautensa siis kolmella pisteellä.

– Oli todella hankalaa. Minulla oli lumirenkaat alla, mutta joissain kohtaa oli jäistä ja oli vaikeaa nähdä, että missä, Hänninen kommentoi viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Hänninen aloitti ja lopetti rallin ajamalla erikoiskokeella kolmanneksi nopeimman ajan.

– Paljon positiivisia asioita, mitä ottaa tästä rallista mukaan. Tiimi teki loistavaa työtä, Hänninen jakoi kehuja ja kunniaa Toyota Gazoo Racingin suuntaan.

Power Stage -erikoiskokeen tulokset

1) Thierry Neuville (Hyundai) 14.14,4
2) Stephane Lefebvre (Citroen) + 30,1
3) Juho Hänninen (Toyota) + 55,0
4) Elfyn Evans (Ford) + 1.13,7
5) Dani Sordo (Hyundai) + 1.42,8

Lue myös! Toyotan ja Latvalan kausi käynnistyi komealla tavalla: kakkossija Montesta! (22.1.2017)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti