Neste Rallin reitti julkistetaan torstaina – ”Maine vauhdikkaiden sorateiden kilpailuna tulee säilymään”

Yksi varmoja kevään merkkejä on se, että Suomen MM-rallin eli Neste Rallin kilpailureitti julkistetaan. Nyt tämä odotettu hetki koetaan tämän viikon torstaina, 23. maaliskuuta.

Rallin MM-sarjan kuluvan kauden yhdeksäs osakilpailu ajetaan Keski-Suomen nopeilla sorateillä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, 27.-30.7. Neste Rallin tiedotteen mukaan tulevan kilpailun reitti julkistetaan tämän viikon torstaina (23.3.) ja samassa tilaisuudessa Jyväskylässä tullaan esittelemään myös Neste Rallin uusi, virallinen autoyhteistyökumppani.

Se tiedetään jo nyt, että ralli tulee käynnistymään torstaina 27. heinäkuuta Jyväskylän keskustassa ajettavalla kaupunkierikoiskokeella ja sama erikoiskoe tullaan ajamaan myös perjantaina. Perinteinen Vetomies-kilpailu tuo lisäväriä myös tämän vuoden Neste Ralliin. Vetomiehet ajavat perjantaina kaupunki-ek:n ja lauantaina ohjelmassa on viisi erikoiskoetta. Vetomies-kilpailun huoltoparkki tulee sijoittumaan Himokselle.

Rallin MM-sarjassa kilpaillaan tänä vuonna uusien sääntöjen mukaisilla, entistäkin nopeimmilla WRC-autoilla, jotka helmikuussa Ruotsin MM-rallissa saivat järjestäjän jopa perumaan erikoiskokeen, kun keskinopeudet nousivat liian koviksi. Tämä herätti välittömästi myös keskustelua siitä miten tulee käymään MM-sarjan nopeimmassa osakilpailussa Suomen MM-rallissa, kun uudet ”supertykit” Keski-Suomeen saapuvat.

– Neste Rallin ykkösprioriteetti on aina ollut turvallisuus ja maailman parhaiten järjestetyn rallin titteliä edelleen kantavan kilpailun organisaatio panostaa huippuammattilaisten voimin sekä kilpailijoiden, että katsojien turvallisuuteen. Suomen MM-rallin maine vauhdikkaiden sorateiden yleisöä hurmaavana kilpailuna tulee säilymään, vaikka turvallisuustekijöitä edelleen lisättäisiin kaikkien osallistujien parhaaksi, Neste Rallin reitistä vastaava apulaiskilpailunjohtaja Kari Nuutinen kirjoitti aiemmin helmikuussa rallin kotisivuilla.

Mihinkään keinotekoisiin hidasteisiin ei Neste Rallissa tulla kuitenkaan siirtymään.

– Emme tule tukkimaan teitä shikaaneilla, emmekä toki vie kilpailua kaikista hitaimmille pikkuteille vaan haluamme, että yleisö pääsee näkemään mahdollisimman paljon ja nauttimaan näkemästään – kuitenkin mahdollisimman turvallisesti, Nuutinen lisää.

Uuden sukupolven WRC-autot, Tommi Mäkisen johtama Toyota Gazoo Racing ensimmäistä kertaa kilpailemassa Suomen MM-rallissa kuljettajinaan Jari-Matti Latvala, Juho Hänninen, sekä mahdollisesti myös Esapekka Lappi, sekä M-Sportin Fordilla Sebastien Ogierin tallikaverina ajava Teemu Suninen ovat jo sen luokan sinivalkoinen superpaketti, että tulevasta Suomen MM-rallista on jo nyt varsin helppoa ennustaa isot yleisömassat liikkeelle saavaa urheilutapahtumaa.

Teksti ja kuva: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti