Sebastien Ogierin iso pettymys heti Espanjan MM-rallin alkuvaiheessa sai Ogierin vaimon aktiiviseksi Twitterin puolella.
Harvoin on nähty yhtä rajua julkista purkausta huippukuljettajan vaimolta / tyttöystävältä, kuin nyt nähtiin rallin kuusinkertaisen maailmanmestarin Sebastien Ogierin vaimon Andrea Kaiserin toimesta. Ogierin autosta petti Espanjan MM-rallin toisella erikoiskokeella ohjaustehostin ja tätä pettymystä ei Kaiser halunnut ”sulattaa” pelkästään oman päänsä sisällä.
– Ei paljoakaan sanottavaa Citroen Racingistä. Hävetkää, kun istutitte maailmanmestarin tuollaiseen autoon, Kaiser twiittasi henkilökohtaisella Twitter-tilillään ja viesti varmasti löysi tiensä perille ranskalaistallin suuntaan, olihan Citroen siihen tietoisesti tunnisteella merkitty.
Tehostaakseen purkaustaan Kaiser oli vielä liittänyt twiittiinsä mukaan useita ”kakkaemojia”, sekä aihetunnisteeksi #Shitroen, joka vapaasti käännettynä alkunsa puolesta viittaa edellä mainittuun koolla alkavaan viisikirjaimiseen sanaan yhdistettynä ranskalaisella automerkillä.
Ogier ja Kaiser, saksalainen tv-toimittaja, ovat olleet naimisissa vuodesta 2014 lähtien. Kaiserin twiitti nähtävissä alapuolella, sekä lisäksi myös kuvakaappaus twiitistä, mikäli se myöhemmin Kaiserin Twitter-tililtä poistetaan.
Not so much to say about @CitroenRacing !!! Shame on you to sit a Worldchampion in a car like that ?????????????????? #WRCLiveES #Shitroen #WRC
— Andrea Kaiser (@AndreaKaiser) October 25, 2019

Lue lisää! Hyundailla kaksoisjohto, Ogierille iso pettymys – ”Mitään ei ole tehtävissä” (25.10.2019)
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
