Ohi on! Volkswagen tiedotti vetäytyvänsä rallin MM-sarjasta kuluvan kauden jälkeen

Rallin MM-sarjaa neljän kauden ajan hallinnut Volkswagen vetäytyy sarjasta kuluvan kauden jälkeen. Volkswagen tiedotti asiasta tänään keskiviikkona.

Rallin maailmanmestaruudet niin kuljettajien, kuin valmistajienkin sarjassa neljänä vuonna (2013-2016) peräkkäin voittanut saksalainen Volkswagen vetäytyy rallin MM-sarjasta kuluvan kauden jälkeen. Huhut Volkswagenin rallitoiminnan loppumisesta MM-tasolla velloivat viime päivinä rallin maailmassa ja Autosport-lehti ehti jo ilmoittamaan saamiensa tietojen perusteella, että Volkwagenin vetäytymisestä on jo tehty päätös.

Keskiviikkona puolenpäivän aikaan Volkswagen julkaisi tiedotteen, jolla se vahvisti, että marraskuun puolivälissä ajettava Australian MM-ralli jää tallin viimeiseksi.

Nelinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier, Jari-Matti Latvala, sekä Andreas Mikkelsen ovat näin ollen pakotettuja etsimään itselleen uusi työnantaja ensi kaudeksi. Volkswagen oli aiemmin tänä vuonna vahvistanut, että trio jatkaa tallissa myös vuonna 2017.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti

Lue myös Latvalalta tunteikas viesti