AKK:n rallin lajiryhmä kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa maanantaina 15. toukokuuta.
Yhtenä aiheena kokouksessa käsiteltiin rallin SM-sarjan ensi vuoden kalenteria. Mikäli esitys menee läpi, niin tämän vuoden osakilpailuista vain perinteinen Arctic Lapland Rally Rovaniemellä, Vaakunaralli Mikkelissä, sekä OK-Auto-ralli Kouvolassa säilyttävät paikkansa SM-sarjassa myös ensi kaudella.
Paluun rallin SM-sarjaan ovat tekemässä perinteikkäät Itäralli Joensuussa, sekä Pohjanmaa-ralli Seinäjoella, jotka molemmat olivat edellisen kerran mukana SM-sarjassa kaudella 2015. Tuolloin Joensuussa ajettiin kesäkuussa ja Seinäjoella maaliskuussa, mutta nyt rallit ovat vaihtamassa paikkaa, eli Itärallista tulee talviralli ja Pohjanmaa-rallissa SM-pisteistä taistellaan kesällä.
Esityksen mukaan SM-sarja käynnistyisi Rovaniemen ja Mikkelin osakilpailuilla tammi-helmikuussa, aivan kuten on tehnyt jo vuodesta 2013 lähtien. Itäralli päättäisi talvikauden ja Kouvolassa puolestaan ajettaisiin toukokuussa kesäkauden avaus. Kausi päättyisi Sastamala-Huittisten ja Turun SM-ralleihin elo-syyskuussa. Nämä osakilpailut olivat edellisen kerran mukana viime vuonna.
Rallin SM-sarja kuluvan kauden osalta jatkuu puolentoista viikon päästä ajettavalla Kouvolan osakilpailulla.
Rallin lajiryhmän esitys rallin SM-sarjasta 2018
Arctic Lapland Rally, Rovaniemi (25.-27.1.)
Vaakunaralli, Mikkeli (16.-17.2.)
Itäralli, Joensuu (3.3.)
OK-Auto-ralli, Kouvola (18.5.)
Pohjanmaa-ralli, Seinäjoki (15.6.)
Enset Oy -ralli, Sastamala-Huittinen (31.8.)
Turku SM-ralli (28.-29.9.)
Teksti ja kuva: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
