Rallin kuusinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier on Monte Carlon MM-rallin viisinkertainen voittaja. Vuoden 2012 kilpailussa ranskalainen koki yhden uransa pahimmista ulosajoista.
Sebastien Ogierin, 35, viisi Monte Carlon MM-rallin voittoa ovat tulleet peräkkäisinä vuosina viimeisten viiden vuoden aikana. Edellisen kerran joku muu kuin Ogier on juhlinut voittoa tässä MM-sarjan legendaarisessa kauden avausosakilpailussa, on vuonna 2013 ykkössijan napannut Sebastien Loeb, joka nähdään mukana myös tämän vuoden kilpailussa.
Siinä missä Ogierille menneet vuodet Monte Carlon MM-rallissa ovat olleet yhtä juhlaa, niin seitsemän vuotta sitten tilanne oli toinen. Kilpailu S2000-luokan Skoda Fabialla päättyi ulosajoon, joka on yksi Ogierin uran harvoista, mutta samalla yksi niistä rajuimmista.
– Olimme yleiskilpailussa kuudentena, mikä oli poikkeuksellisen kova suoritus WRC-autoja vastaan. Sitten ehkä hieman oli yritystä liikaa ja kilpailu päättyi rajuun ulosajoon, Ogier muistelee vuoden 2012 Monte Carlon MM-rallia Citroenin tiedotteessa nostaen sen huonoimmaksi Monte-muistokseen.
Seuraavana vuonna, 2013, Ogier juhli uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta ja nyt tuota mestaruutta on seurannut mestaruusputki, joka on venynyt kuuden vuoden mittaiseksi tehden ranskalaisesta myös torstaina Monte Carlosta käynnistyvään rallin MM-sarjan kauteen 2019 hallitsevan maailmanmestarin. Tälle kaudelle Ogier teki paluun Citroen-talliin, missä hän kilpaili edellisen kerran kaudella 2011.
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
