Rallicrossin MM-sarja alkaa viikonloppuna. Avauskilpailu ajetaan Portugalissa Montalegren radalla. Alkava kausi on MM-sarjan kolmas.
Norjalainen Petter Solberg on hallinnut MM-rallicrossia. Hän on voittanut maailmanmestaruuden 2014 ja 2015. Solberg puolustaa alkavallakin kaudella mestaruuttaan tutulla Citroen DS3 -autollaan.
Toomas ”Topi” Heikkinen kilpaili kaksi kautta Marklund-tallissa Volkswagenilla. Hän saavutti 2014 MM-hopeaa. Tänä vuonna Heikkinen kilpailee DTM-mestari Mattias Ekströmin tallin Audi S1 -autolla.
Sarjassa on toinenkin suomalainen, kun Niclas Grönholm hyppää kansainvälisille radoille ruotsalaisen Olsbergs MSE -tallin Ford Fiestalla.
MM-sarjan supercar-luokassa autojen moottoreista kirnutaan jopa 600 hevosvoimaa. Lajin luonteeseen kuuluu räjähtävä startti. Lähtö on menestyksen kannalta erittäin tärkeä.
Radat ovat ensimmäiseen asvalttia, mutta mukana on reilusti soraosuuksia. 2-päiväisessä kilpailussa ajetaan yleensä 4-6 auton 4-6 kierroksen lähtöjä.
Alkueriä kutsutaan nykyään aika-ajoeriksi. Niitä ajetaan neljä. Aika-ajovaiheen jälkeen parhaat kilpailijat jatkavat semifinaaleihin ja sitä kautta finaaliin.
MM-osakilpailut 2016:
15.-17.4. Portugali, Montalegre
6.-8.5. Saksa, Hockenheim
13.-15.5. Belgia, Mettet *
27.-29.5. Iso-Britannia, Lydden Hill
10.-12.6. Norja, Hell *
1.-3.7. Ruotsi, Höljes *
5.-7.8. Kanada, Trois-Rivieres
2.-4.9. Ranska, Loheac
16.-18.9. Espanja, Barcelona *
30..9.-2.10. Latvia, Riika *
14.-16.10. Saksa, Buxtehude
25.-27.11. Argentiina, Rosario
(* kuuluu myös EM-sarjaan)
Tiimit ja kuskit 2016:
Hoonigan Racing
Ford Focus RS RX
#43 Ken Block (USA)
#13 Andreas Bakkerud (NOR)
Volkswagen RX Sweden
VW Polo RX
#3 Johan Kristoffersson (SWE)
#92 Anton Marklund (SWE)
Peugeot Hansen
Peugeot 208 WRX
#21 Timmy Hansen (SWE)
#9 Sebastien Loeb (FRA)
#17 Davy Jeanney (FRA)
Ford Olsbergs MSE
Ford Fiesta ST
#96 Kevin Eriksson (SWE)
#68 Niclas Grönholm (FIN)
EKSRX
Audi S1
#5 Mattias Ekström (SWE)
#57 Toomas Topi Heikkinen (FIN)
All-Inkl Münnich Motorsport
Seat Ibiza Supercar WRX
#15 Reinis Nitiss (LAT)
#77 Rene Münnich (GER)
World RX Team Austria
Ford Fiesta ST
#6 Janis Baumanis (LAT)
#7 Timur Timerzyanov (RUS)
#31 Max Pucner (AUT)
PS World RX
Citroen DS3 RX
#1 Petter Solberg (NOR)
JMR Racing
Mini RX
#33 Liam Doran (GBR)
Larsson Motorsport
Audi S1
#4 Robin Larsson (SWE)
https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, @miirokoivula