Rallin MM-sarjan ensi kauden palapeli valmistuu, Elfyn Evans jatkaa Toyotalla

Elfyn Evans jatkaa rallin MM-sarjassa Toyotan tiimissä myös ensi vuonna.

UrheiluUutiset Motorsportin saamien tietojen mukaan Elfyn Evans, 34, on solminut jatkosopimuksen rallin MM-sarjassa kilpailevan Toyota-tiimin kanssa. Toyota ei ole vielä julkaissut yhtäkään kuljettajasopimusta ensi kauden osalta. Ott Tänakin Hyundai-siirron ja Evansin Toyota-jatkosopimusten myötä lienee jo varsin selvää, että Toyota on jatkamassa samalla kuljettajakokoonpanolla ensi vuonna, millä se on voittamassa tänä vuonna kaikki mahdolliset mestaruudet.

Kolmannen peräkkäisen autonvalmistajien maailmanmestaruutensa Toyota varmisti jo edellisessä osakilpailussa Chilessä ja kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa Toyotan kuljettajat, Kalle Rovanperä ja Evans, taistelevat kuljettajien maailmanmestaruudesta. Rovanperällä on hallussaan 31 pisteen johto Evansiin nähden, kun kahdessa jäljellä olevassa osakilpailussa jaossa on vielä maksimissaan 60 pistettä.

– Kaksi osakilpailua jäljellä ja ero Kalleen on varsin iso, mutta ei taistelu vielä ole ohi. Varsinkin, kun tiedetään kuinka nopeasti tilanteet voivat muuttua tässä lajissa, Evans kommentoi Toyotan tiedotteessa.

Kauden toiseksi viimeinen osakilpailu, ensimmäistä kertaa ajettava Keski-Euroopan MM-ralli, on ohjelmassa lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Kausi päättyy 16.-19. marraskuuta Japanissa.

– Teemme kaikkemme sen eteen, että päätämme kauden kahteen vahvaan suoritukseen ja yritetään pitää painetta yllä. Keski-Euroopan MM-ralli on uusi kilpailu kaikille ja kun erikoiskokeita ajetaan kolmessa eri maassa, täytyy yrittää löytää autoon sellaiset säädöt, mitkä toimivat niistä jokaisessa, Evans ennakoi.

Evans siirtyi Toyotan vahvuuteen pitkän Ford-taipaleen jälkeen vuonna 2020. Heti ensimmäisellä Toyota-kaudellaan brittikuljettaja antoi tiukan vastuksen mestaruustaistelussa Sebastien Ogierille, häviten sen niukasti, ulosajon pilatessa viimeisen kilpailun. Myös vuonna 2021 Evans sijoittui MM-pisteissä toiseksi ja viime vuonna neljänneksi. Evans on startannut Toyotalla tähän mennessä 43 MM-ralliin, voittoja niistä on kertynyt kuusi ja palkintosijoituksia yhteensä 20.

Keski-Euroopan MM-rallin avauserikoiskoe käynnistyy torstaina 26. lokakuuta kello 15.05 Suomen aikaa.

 

 

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote