Rengasmurheet hidastivat Emil Lindholmia

Kansainvälisen Audi Sport TT Cup -ratasarjan neljäs kilpailuviikonloppu on saatu päätökseen Zandvoortin moottoriradalla Hollannissa. Sarjan yhteispisteissä viidentenä ajava Emil Lindholm, 19, ajoi Zandvoortissa ensimmäistä kertaa ja hän yksi teknisellä radalla sijoille kuusi ja seitsemän.

Lindholm starttasi viikonlopun molempiin lähtöihin ruudusta neljä. Lauantain kilpailuun suomalaiskuljettaja sai loistavan lähdön ja nousi ensimmäisellä kierroksella toiseksi. Lähtö kuitenkin keskeytettiin ja uusittiin myöhemmin neljän auton joukkokolarin takia.

Turva-auton takaa suoritettu uusintalähtö ei Lindholmilta onnistunut enää yhtä hyvin. Hän piti paikkansa neljäntenä, mutta hieman leveä linja pääsuoralle ajettaessa kostautui ja suomalaiskuljettaja putosi viidenneksi. Maaliin Lindholm ajoi pahasti kuoriutuneilla renkaillaan kuudentena.

Sunnuntaina ajettu toinen kilpailulähtö oli lähes toisinto lauantailta. Neljännestä ruudusta startannut Lindholm nousi nopeasti kolmanneksi, mutta kisan edetessä pito renkaista hävisi ja sijoitus putosi seitsemänneksi.

– Ei mennyt niin kuin olin toivonut. Renkaani tuhoutuivat kolmen neljän ensimmäisen kierroksen aikana, eikä sen jälkeen ollut mahdollisuuksia puolustaa sijoituksiani. Zandvoortin radan pinta on karhea ja radalla on pitkiä ja nopeita mutkia, jotka syövät renkaat nopeasti loppuun. Kaikilla kärkikuljettajilla ei ollut tätä samaa ongelmaa, joten pitää tutkia dataa, miksi minulle kävi näin, Lindholm totesi varikolta.

Zandvoortin radan ensikertalaiseksi Lindholmin vauhti oli hyvällä tasolla. Harjoituksissa hän oli kolmas ja aika-ajossa neljäs.

– Pystyin ajamaan uudella rengassarjalla kolme nopeaa kierrosta, jonka jälkeen pito romahti. Kun auto liukui puolelta toiselle niin samalla ajorytmini katosi. Ajoin jonkun kierroksen rauhallisesti ja sain renkaani kestämään hieman paremmin, mutta samalla jäin kärjestä entistä enemmän ja takana ajaneet ajoivat minut kiinni. Viikonlopun toiseksi suurin ongelmani oli päästä mutkista riittävän nopeasti ulos.

– Asia pitää insinöörini kanssa selvittää ja ottaa opiksi, Lindholm totesi kilpailun jälkeen.

Audi Sport TT Cup jää lähes kahden kuukauden mittaiselle kesätauolle. Sarja jatkuu 10.-11. syyskuuta Saksan Nürburgringillä. Emil Lindholmin ajokiireet sen sijaan jatkuvat jo ensi viikonloppuna Itävallan Red Bull Ringillä, kun Saksan ADAC GT Masters -sarja palaa kesätauolta.

Lähde: Emil Lindholmin tiedote