Rosberg niukasti Hamiltonia nopeampi Saksan aika-ajoissa

Edellisen kisan jälkeen MM-johtonsa Lewis Hamiltonille menettänyt Nico Rosberg antoi vastauksensa ajamalla Saksan GP:n aika-ajoissa paalupaikalle. Rosberg joutui viimeisellä osiolla jättämään ensimmäisen nopean yrityksensä kesken ongelmien vuoksi, mutta sai ainoalla yrityksellään riittävän nopean ajan aikaan.

Hamilton teki viimeisellä nopealla kierroksellaan pienen virheen lukiten jarrunsa neulansilmässä. Hamiltonin ja Rosbergin välille jäi lopulta sekunninkymmenys eroa. Pienet virheet Rosbergiin verrattuna maksoivat Hamiltonille paalupaikan.

Suuria yllätyksiä ei lopulta aika-ajoissa nähty. MM-pisteissä viisi parasta tallia saivat kukin kaksi autoa viimeiseen osioon. Red Bull näyttää ottaneen ison niskalenkin Ferrarista aika-ajovauhdin suhteen miehittäen kolmannen ja neljännen sijan ja vieläpä varsin isolla erolla Ferrareihin. Tällä kertaa Daniel Ricciardo oli Red Bulleista nopeampi.

Suomalaisittain iloisesti molemmat suomalaiskuskit olivat tallinsa nopeimpia. Kimi Räikkönen nappasi Sebastian Vettelin päänahan ollen viides ja Valtteri Bottas oli Felipe Massaa nopeampi ollen lopulta kahdeksas. Siinä missä Ferrari on putoamassa Red Bullien kyydistä, on myös Williams taantunut taistelemaan Ferrarien ja Red Bullien sijasta tasapäin Force Indioiden kanssa. Nico Hülkenbergin onnistui olla lopulta Force Indiallaan molempia Williamseja nopeampi.

Aika-ajojen suurin pettymys oli Toro Rosson Daniil Kvyat. Kvyat jäi ensimmäisellä osiolla puoli sekunttia tallikaveristaan ja lopulta vasta ruutuun 19. Kvyatin alamäki tallisiirron jälkeen on ollut jyrkkä ja nuori venäläinen on menettänyt täysin itseluottamuksensa. Saksan GP:n jälkeinen kesätauko tulee Kvyatin kannalta hyvään paikkaan.

Saksan GP:n aika-ajot:

1. Nico Rosberg, Mercedes 1.14.363
2. Lewis Hamilton, Mercedes 1.14.470
3. Daniel Ricciardo, Red Bull 1.14.726
4. Max Verstappen, Red Bull 1.14.834
5. Kimi Räikkönen, Ferrari 1.15.142
6. Sebastian Vettel, Ferrari 1.15.315
7. Nico Hülkenberg, Force India 1.15.510
8. Valtteri Bottas, Williams 1.15.530
9. Sergio Perez, Force India 1.15.537
10. Felipe Massa, Williams 1.15.615
11. Esteban Gutierrez, Haas 1.15.883
12. Jenson Button, McLaren 1.15.909
13. Carlos Sainz, Toro Rosso 1.15.989
14. Fernando Alonso, McLaren 1.16.041
15. Romain Grosjean, Haas 1.16.086
16. Jolyon Palmer, Renault 1.16.665
17. Kevin Magnussen, Renault 1.16.716
18. Pascal Wehrlein, Manor 1.16.717
19. Daniil Kvyat, Toro Rosso 1.16.876
20. Rio Haryanto, Manor 1.16.977
21. Felipe Nasr, Sauber 1.17.123
22. Marcus Ericsson, Sauber 1.17.238

– Aleksi Riikonen