Mercedesten väliin jäi hiuksenhienot 13 tuhannesosaa Nico Rosbergin vallatessa Suzukan radalla paalupaikan Lewis Hamiltonin nenän edestä. Rosbergille paalupaikka on kauden kahdeksas, saman verran, mitä Hamilton on ajanut tämän kauden osalta paalupaikkoja.
Mercedesten takana Kimi Räikkönen onnistui omalla viimeisellä nopeallaan täydellisesti ajaen Ferrarinsa kolmanteen ruutuun. Sebastian Vettel säesti neljännellä sijallaan ja pitkästä aikaa Ferrarit olivat näin Red Bullien edellä aika-ajoissa.
Suomalaisista pettyneempi oli jälleen Valtteri Bottas, jonka kohtaloksi jäi toista kisaviikonloppua peräkkäin yhdestoista sija ja viimeiseltä osiolta putoaminen. Bottas jätti toisessa osiossa kaiken yhden yrityksen varaan, mikä ei lopulta riittänyt. Bottas oli kahdeksas oman yrityksensä jälkeen, mutta Force Indioilla oli vielä omat yrityksensä jäljellä ja Bottas pudotettiin tylysti tulostaulukossa alaspäin.
Aika-ajojen yllätyksestä vastasivat Haasin autot Romain Grosjeanin ollessa kahdeksas ja Esteban Gutierrezin kymmenes. Vahvan alkukauden jälkeen Haasin suorituskyky on taantunut pahasti ja auton luotettavuus on ollut kyseenalaista etenkin jarrujen osalta. Nyt tulokastalli sai pitkästä aikaa hyvän suorituksen tehtyä.
Japanin GP:n aika-ajot:
1. Nico Rosberg, Mercedes 1.30.647
2. Lewis Hamilton, Mercedes 1.30.660
3. Kimi Räikkönen, Ferrari 1.30.949
4. Sebastian Vettel, Ferrari 1.31.028
5. Max Verstappen, Red Bull 1.31.178
6. Daniel Ricciardo, Red Bull 1.31.240
7. Sergio Perez, Force India 1.31.961
8. Romain Grosjean, Haas 1.31.961
9. Nico Hülkenberg, Force India 1.32.142
10. Esteban Gutierrez, Haas 1.32.547
11. Valtteri Bottas, Williams 1.32.315
12. Felipe Massa, Williams 1.32.380
13. Daniil Kvyat, Toro Rosso 1.32.623
14. Carlos Sainz, Toro Rosso 1.32.685
15. Fernando Alonso, McLaren 1.32.689
16. Jolyon Palmer, Renault 1.32.807
17. Jenson Button, McLaren 1.32.851
18. Kevin Magnussen, Renault 1.33.023
19. Marcus Ericsson, Sauber 1.33.222
20. Felipe Nasr, Sauber 1.33.332
21. Esteban Ocon, Manor 1.33.353
22. Pascal Wehrlein, Manor 1.33.561
– Aleksi Riikonen
