MOTORSPORT

Rovanperä avasi pohja-ajalla – Huttuselta “museoautolla” mykistävä suoritus

Rallin MM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan Ruotsissa. Torstain ohjelmassa oli yksi lyhyt erikoiskoe.

Rallin hallitseva maailmanmestari ja viime vuonna Ruotsin MM-rallin voittanut Kalle Rovanperä sai hyvän startin MM-sarjan kauden toiseen osakilpailuun, kun Toyota-kuljettaja kellotti torstai-iltana ajetulle lyhyelle avauserikoiskokeelle selkeän pohja-ajan. Rovanperä kukisti Ott Tänakin 1,6 sekunnilla ja tiimikaverinsa Elfyn Evansin 3,1 sekunnilla, vaikka puuppolalainen ei ollut suoritukseensa täysin tyytyväinen.

– Olosuhteet olivat ihan ok tällä pätkällä. Metsäosuudella oli irtolumen takia joitain liukkaita paikkoja. En vain ajanut hyvin, huomenna pitää pystyä parempaan. Yritin tulla puhtaasti ja siististi, mutta luulen, että en ollut tarpeeksi nopea, Rovanperä ruoski itseään avauserikoiskokeen maalissa.

Viime vuonna Ruotsissa kolmanneksi sijoittunut Esapekka Lappi avasi tämänvuotisen kilpailun neljänneksi nopeimmalla ajalla. Lappi hävisi Rovanperälle 3,9 sekuntia. Sijoitus oli siinä mielessä yllättävänkin hyvä, että Lapin suoritukseen mahtui yksi aikaa vienyt ajovirhe.

– Auto sammui yhdessä jarrutuksessa, enkä meinannut saada sitä heti uudestaan käyntiin ja menimme päin penkkaa. Siinä meni aikaa. Sellaista tapahtuu jäällä ajettaessa, kun renkaat menee lukkoon, Lappi kuvaili.

Jos oli Rovanperän suoritus avauserikoiskokeella ainakin tuloksen puolesta komea, niin WRC2-luokassa Jari Huttunen tarjoilikin sitten suorastaan mykistävän suorituksen. Sosiaalisessa mediassa “museoautoksi” nimetty Huttusen vanhan painoksen Skoda kulki osaavissa käsissä sen verran vauhdikkaasti, että tuloksena oli heti kättelyssä WRC2-luokan pohja-aika! Huttunen kukisti Ole Christian Veibyn 0,9 sekunnilla ja Oliver Solbergin sekunnilla.

– Nopein aika, oikeasti? Onhan se pieni yllätys. Viimeisessä hypyssä hypättiin aivan liian rajusti, Huttunen kommentoi suorituksensa jälkeen.

Huttusen suorituksen mykistävyyttä korostaa sekin, että hän hävisi Fordin Rally1-autolla ajaneelle Pierre-Louis Loubetille vain 0,6 sekuntia. Yleiskilpailussa Huttusen aika riitti yhdeksänteen sijaan. Kaikki viisi suomalaiskuljettajaa mahtuivat WRC2-luokassa kärkikymmenikköön. Emil Lindholm ja Sami Pajari jakoivat neljännen sijan, Teemu Suninen oli kuudes ja Lauri Joona yhdeksäs.

Kilpailu jatkuu perjantaina, kun ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta yhteispituudeltaan noin 107 kilometriä. Niistä ensimmäinen käynnistyy kello 9.30 Suomen aikaa. Maaliin saavutaan sunnuntaina.

Yleiskilpailun tilanne 1/18 ek:n jälkeen

1) Kalle RovanperäJonne Halttunen (Toyota) 3.23,3
2) Ott Tänak-Martin Järveoja EST/EST (Ford) + 1,6
3) Elfyn Evans-Scott Martin GBR/GBR (Toyota) + 3,1
4) Esapekka LappiJanne Ferm (Hyundai) + 3,9
5) Thierry Neuville-Martin Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) + 5,0
6) Takamoto Katsuta-Aaron Johnston JPN/IRL (Toyota) + 5,6
7) Craig Breen-James Fulton IRL/IRL (Hyundai) + 6,7
8) Pierre-Louis Loubet-Nicolas Gilsoul FRA/BEL (Ford) + 10,8
9) Jari HuttunenAntti Linnaketo (Skoda) + 11,4 WRC2
10) Ole Christian Veiby-Torstein Eriksen NOR/NOR (Volkswagen) + 12,3 WRC2

Rovanperän keskinopeus: 91,4 km/h
Pohja-ajat: Rovanperä 1

 

 

 

Aikataulu

Perjantai 10.2.

09.30 – EK2 Brattby 1 (10,76 km)
10.31 – EK3 Sarsjöliden 1 (14,23 km)
12.03 – EK4 Botsmark 1 (25,81 km)

Huoltotauko (30 minuuttia)

15.53 – EK5 Brattby 2 (10,76 km)
16.54 – EK6 Sarsjöliden 2 (14,23 km)
18.26 – EK7 Botsmark 2 (25,81 km)
20.05 – EK8 Umeå Sprint 1 (5,16 km)

Huoltotauko (60 minuuttia)

Lauantai 11.2.

09.05 – EK9 Norrby 1 (12,54 km)
09.56 – EK10 Floda 1 (28,25 km)
11.41 – EK11 Sävar 1 (17,28 km)

Huoltotauko (30 minuuttia)

15.05 – EK12 Norrby 2 (12,54 km)
15.56 – EK13 Floda 2 (28,25 km)
17.41 – EK14 Sävar 2 (17,28 km)
19.05 – EK15 Umeå 1 (10,08 km)

Huoltotauko (60 minuuttia)

Sunnuntai 12.2.

08.05 – EK16 Västervik 1 (26,48 km)

Huoltotauko (15 minuuttia)

11.05 – EK17 Västervik 2 (26,48 km)
13.18 – EK18 Umeå 2 (10,08 km) Power Stage

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: WRC+ erikoiskokeen maalihaastattelut

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com