Lauantain ajopäivä Viron MM-rallissa on käynnistynyt Kalle Rovanperän komennossa.
Uransa ensimmäistä MM-voittoaan tavoitteleva Kalle Rovanperä yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa johtivat Viron MM-rallin yleiskilpailua perjantain jälkeen 8,5 sekunnilla. Nyt kun lauantain erikoiskokeista on ajettu kaksi, on suomalaiskaksikon johtomarginaali kolminkertaistunut toisena olevaan Craig Breeniin nähden, eron ollessa tässä vaiheessa kilpailua 25,6 sekuntia.
– Nämä ovat täysin uusia erikoiskokeita, joten teimme paljon töitä nuottien kanssa. Tämä ei mennyt ihan niin hyvin, mutta kaiken kaikkiaan kyllähän tämä ihan hyvin sujuu tällä hetkellä, Rovanperä kommentoi 12. erikoiskokeen maalissa.
Lauantain toisella erikoiskokeella Ott Tänak kellotti pohja-ajan, mutta voittotaistelun puolella Rovanperä kukisti Breenin 2,8 sekunnilla. Päivän ensimmäinen erikoiskoe toi Rovanperälle jo kahdeksannen pohja-ajan tämänvuotisessa Viron MM-rallissa ja puuppolalaisen aamunavaus oli osastoa ”murskajaiset”, Breenin hävitessä reilulla 23 kilometrin matkalla lähes käsittämättömät 14,3 sekuntia.
– Tämä oli oiva herätys tähän päivään, kilpailun vaikein erikoiskoe, Rovanperä arvioi.
Viron MM-rallin 12. erikoiskoe käynnistyy kello 10.36.
Yleiskilpailun tilanne 11/24 ek:n jälkeen
1) Kalle Rovanperä–Jonne Halttunen (Toyota) 1.26.08,3
2) Craig Breen-Paul Nagle IRL/IRL (Hyundai) + 25,6
3) Thierry Neuville-Martijn Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) + 1.13,3
4) Sebastien Ogier-Julien Ingrassia FRA/FRA (Toyota) + 1.19,2
5) Elfyn Evans-Scott Martin GBR/GBR (Toyota) + 1.37,0
6) Teemu Suninen–Mikko Markkula (Ford) + 4.19,9
Rovanperän keskinopeus: 115,4 km/h
Pohja-ajat: Rovanperä 8, Breen 2, Tänak 2
Aikataulu
Lauantai 17.7.
10.36 – EK12 Raanitsa 1 (22,76 km)
11.39 – EK13 Vastsemöisa 1 (6,72 km)
Huoltotauko (30 minuuttia)
15.06 – EK14 Peipsiääre 2 (23,56 km)
16.08 – EK15 Mustvee 2 (12,39 km)
17.34 – EK16 Raanitsa 2 (22,76 km)
18.37 – EK17 Vastsemöisa 2 (6,72 km)
20.08 – EK18 Tartu 2 (2,00 km)
Huoltotauko (50 minuuttia)
Sunnuntai 18.7.
07.21 – EK19 Neeruti 1 (7,80 km)
08.09 – EK20 Elva 1 (11,72 km)
09.08 – EK21 Tartu Vald 1 (7,47 km)
11.41 – EK22 Neeruti 2 (7,80 km)
12.29 – EK23 Elva 2 (11,72 km)
14.18 – EK24 Tartu Vald 2 (7,47 km) Power Stage
Torstain ja perjantain ek-kilometrit: 132,54 km (342,03 km)
Lauantain ek-kilometrit: 132,86 km (354,45 km)
Sunnuntain ek-kilometrit: 53,98 km (237,29 km)
Kilpailun ek-kilometrit yhteensä: 319,38 km (933,77 km)
Kilpailureitin yhteispituus: 1253,15 km
Huom! Suluissa siirtymäosuuksien yhteispituus
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Erikoiskokeen maalihaastattelut

