Viime viikonloppuna ajettu Viron MM-ralli oli rallin MM-sarjan nykyisen, vuonna 2017 käynnistyneen, WRC-aikakauden 53. osakilpailu. Vain seitsemän kertaa on voittomarginaali venähtänyt yli 50 sekuntiin.
Kun voittaa urallaan ensimmäisen kerran MM-rallin, niin voihan sen tehdä sitten vaikka ylivoimaisesti, aivan kuten Kalle Rovanperä viime viikonloppuna Virossa. Rovanperä kukisti 24 erikoiskoetta käsittäneessä kilpailussa toiseksi ajaneen Craig Breenin 59,9 sekunnilla, mikä on rallin MM-sarjan nykyisen WRC-aikakauden neljänneksi ylivoimaisin voitto.
– Tottakai, kun olimme tulleet maaliin ja ensimmäinen voitto oli totta, niin olihan se iso helpotus. Mukava fiilis siinä kohtaa ja tuntui hyvältä, oli hienoa saada paineita pois harteilta. Ilman muuta tämä antaa lisää itseluottamusta, mutta vielä on pitkä matka edessä ja meillä ei ole vielä niin paljon kokemusta. Pitää vain jatkaa samalla tavalla, ajaa hyvin ja saada ehjiä kilpailuja ja lisää palkintosijoituksia, Rovanperä kommentoi kilpailun jälkeen.
Nykyisellä WRC-aikakaudella tarkoitetaan vuonna 2017 käyttöön otettuja kalustosääntöjä ja tuo kyseinen aikakausi tulee päättymään kuluvaan vuoteen. Vuosina 2017-2021 ajetuissa 53 MM-rallissa yli 50 sekunnin voittomarginaaleja on nähty seitsemän kertaa. Ylivoimaisin voitto tällä WRC-aikakaudella on Sebastien Ogierin ykkössija Monte Carlossa Fordin ratissa vuonna 2017, kun Jari-Matti Latvala (Toyota) hävisi ranskalaiselle kaksi minuuttia ja 15 sekuntia.
Kyseessä oli nykyisen WRC-aikakauden ensimmäinen kilpailu ja samalla myös Toyotan nykyisen WRC-tallin ensimmäinen palkintosijoitus, ensimmäisessä MM-rallissa japanilaismerkin paluun jälkeen. Yli minuutin turvin MM-ralli on vuosina 2017-2021 voitettu kolme kertaa. Ogierin lisäksi tähän ovat pystyneet Thierry Neuville Puolassa vuonna 2017, sekä Ogier itse, Meksikossa vuonna 2018.
Rovanperän johto Viron MM-rallissa lauantain jälkeen oli 50,7 sekuntia ja puuppolalaisella olisi varmasti ollut varaa nostaa vauhtiaan vielä sunnuntaina sen verran, että voittomarginaali olisi venynyt yli minuuttiin. Selvää kuitenkin on, että selkeässä johtoasemassa turhia riskejä ei tarvinnut enää ottaa ja Rovanperä myönsikin kilpailun jälkeen, että tärkeintä oli vain tuoda auto ehjänä maaliin.
– Sunnuntaina tarkoituksena oli vain yrittää pitää yllä jonkinlaista vauhtia, eikä tehdä mitään tyhmiä virheitä. Se menikin aika hyvin. Fiilis autossa oli hyvä ja se mikä yllätti, että en tuntenut juurikaan paineita. Meillä oli koko ajan rauhallinen fiilis ja todella nautin siitä, Rovanperä hehkutti.
Rovanperältä myös kysyttiin kilpailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että toiko uran ensimmäinen MM-voitto tunteet pintaan kyyneleiden muodossa?
– Eipä juuri. Luulen, että isäni hoitaa sen puolen varsin hyvin, Rovanperä naurahti.
Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Belgian asfaltilla Ypres Rallin merkeissä 13.- 15. elokuuta.
Yli 50 sekunnin voittomarginaalit 2017-2021
Sebastien Ogier-Jari-Matti Latvala, Monte Carlo 2017 – 2.15,0
Thierry Neuville-Hayden Paddon, Puola 2017 – 1.23,9
Sebastien Ogier-Dani Sordo, Meksiko 2018 – 1.03,6
Kalle Rovanperä-Craig Breen, Viro 2021 – 59,9
Sebastien Ogier-Ott Tänak, Monte Carlo 2018 – 58,3
Thierry Neuville-Sebastien Ogier, Korsika 2017 – 54,7
Ott Tänak-Esapekka Lappi, Ruotsi 2019 – 53,7
Voittaja, toiseksi sijoittunut, kilpailu ja voittomarginaali
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Lehdistötilaisuus kilpailun jälkeen

Se on siinä! Kalle Rovanperälle monellakin tapaa historiallinen voitto MM-sarjassa
Voitto nosti Rovanperän mitalitaisteluun – “Pystyin ajamaan normaalisti”

