Sainz Dakarin valtias

61-vuotiaasta Carlos Sainzista tuli historian vanhin klassikkokisan voittoon ajanut kuljettaja.

Carlos Sainzin kanssa kilpailun voitosta ajanut toinen ex-rallitähti, Sebastien Loeb, hajotti autonsa etujousituksen torstain etapilla rajun alastulon seurauksena. Loeb sai apua autonsa korjaamiseen tiimikaveriltaan Yungang Ziltä ja pääsi lopulta jatkamaan matkaa.

Takaiskun seurauksena Loeb jäi kisan kärjestä yli tunnin ja samalla valuivat voittohaaveet.

Ennen tuota etappia kaksikon ero oli ollut 13 minuuttia Sainzin eduksi. Ranskalaisen perään etapille startannut Sainz hölläsi kyytiä tilanteen havaittuaan.

– Tämä ei ollut helppo etappi. Jos meidän olisi pitänyt ajaa täysillä läpi, se olisi ollut vaikeaa.

Ongelmitta ei Sainzkaan selvinnyt.

– Kärsimme rengasrikon 40 kilometriä ennen maalia, joten jouduimme pysähtymään. Tärkeintä oli tuoda auto ehjänä maaliin.

Perjantaina ajettiin vielä 175 kilometrinen päätösetappi. Sainz voitti kisan lopulta tunnin ja 20 minuutin erolla belgialaiseen Guillaume de Meviukseen. Ensimmäistä Dakar-voittoaan tavoitellut Loeb oli kolmas.

Voitto oli Sainzille uran neljäs. Aikaisemmat voitot ovat vuodelta 2010 Volkswagenilla, 2018 Peugeotilla ja 2020 Minillä. Neljä voittoa neljällä eri automerkillä on historiallista, sillä Sainz on ensimmäinen kyseiseen saavutukseen yltänyt kuljettaja.