MOTORSPORT

Salo hyppäsi kartturiksi, Miss Suomi yllätti mestarin osaamisellaan – “Ote ajamiseen koko ajan varma”

Rallin kymmenkertainen Suomen mestari Juha Salo on tottunut urallaan tarjoamaan kyydityksiä ralliautollaan yhteistyökumppaneittensa erilaisissa asiakastilaisuuksissa. Tällä kertaa yksi kyyditettävistä halusi päästä itsekin kokeilemaan ralliautolla ajamista ja kyseinen henkilö yllättikin Salon osaamisellaan.

Rallin SM-sarjan jäätyä kesäkuussa kahden ja puolen kuukauden mittaiselle kesätauolle, ehti kokenut rallitaituri Juha Salo vierailla erilaisissa edustustehtävissä yhteistyökumppaneittensa asiakastilaisuuksissa. Yksi niistä oli Peugeotin ja Citroenin maahantuojan Auto-Bon Oy:n tilaisuus, missä joukko naisvaikuttajia ja -toimittajia pääsi istumaan Salon ralliauton kyytiin.

Yksi kyyditettävistä oli hallitseva Miss Suomi Michaela Söderholm, joka kyydityksen jälkeen yllätti Salon ja vieläpä kahdesti. Ensimmäinen yllätys oli se, että innokkaaksi autonaiseksi itseään kuvaileva Söderholm päätti kysyä Salolta mahdollisuutta hypätä itse ratin taakse. Ja toinen yllätys Salolle tuli siinä vaiheessa, kun rallin kymmenkertainen Suomen mestari istahti “kartanlukijaksi” ja Salo pääsi todistamaan, että auto totteli hienosti Miss Suomen käsissä.

– Hyvin se sujui. Ajoimme Rantapirtin rallirataa ja olin yllättänyt kokemastani. Totesinkin hänelle, että kaikesta näkee, että olet ajanut autoja ennenkin, koska ote ajamiseen oli koko ajan varma. Lähes jokainen ensi kertaa ralliautoa ajava sammuttaa auton heti liikkeelle lähdettäessä, mutta Michaelalta lähtökin sujui mallikkaasti, Salo kehuu tiedotteessaan.

Rallin SM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Sastamalan ja Huittisten ympäristössä. Salo on SM1-luokan pisteissä viiden ajetun osakilpailun jälkeen kuudentena.

Lue myös! Salolla vahva luottamus tulevan kilpailun alla – “Sastamalassa hyökätään entistäkin kovempaa” (30.8.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com