Sami-Matti Trogen F4-testien jälkeen: ”Paikoin käynyt voimille”

Koiranen GP:n Formula 4 on saanut 14-vuotiaalta Sami-Matti Trogenilta kyytiä yhteensä jo yli 2500 kilometriä. Ensimmäinen testi ajettiin legendaarisella Barcelonan Montmelón radalla, toinen Albacetessa, kolmas MotorLandissa ja viimeisin Navarrassa.

Testit ovat menneet suunnitelmien mukaan, joten projekti etenee. Työtä on vielä paljon, mutta toisaalta kehitystäkin on tapahtunut hyvällä vauhdilla.

– Olen ajanut tähän mennessä Espanjassa kahdeksan päivää testiä, neljällä eri radalla. Intoni on tallella ja olen varma, että kesään mennessä olen paljon valmiimpi tähän uuteen haasteeseen, toteaa Sami-Matti.

Sami-Matti tekee kovasti töitä sopeutuakseen formulamaailmaan. Ajamisen lisäksi työtä teettää fysiikan harjoittaminen, joka on muuttunut haasteellisemmaksi rallicross-autolla ajamiseen verrattuna.

– Tämä on suurin määrä mitä ikinä olen testeissä ajanut ja se on paikoin käynyt voimille. Matkustaminen, ajomäärä, ja se että keskityn ajamiseen eri tavalla on ollut erittäin haasteellista. Olen oppinut, että formulaa ajaessa ei huilailla, jokainen kierros, jokainen mutka ja jokainen suorakin vaatii sataprosenttisen keskittymisen. Kaikki on minulle uutta ja se vaatii ponnistelemista. Onneksi minulla on hyvä kuntopohja vuosien harjoittelemisen takia.

Ilman kommelluksiakaan ei olla selvitty.

– Yhdessä testissä kesken ajon hiukseni tulivat kypärän välistä silmille ja näkyvyys katosi kokonaan, toisessa testissä minulla alkoi nenästä vuotaa verta kesken ajon, naurahtaa Sami-Matti.

– Joitakin teknisiä ongelmiakin on mahtunut matkaan, turbon kanssa oli ongelmia MotorLandissa, omasta ahneesta ajosta johtuen katkesi tukivarsi ja yhdessä testissä takarengas rikkoontui. Nyt Navarrassa katosivat tehot yhdessä vedossa, toki suurin osa on onnistunut mainiosti.  Tämä opettaa minua käsittelemään autoa sen rikkoutuessa, joten ajattelin asian siten että myös ongelmista pitää ottaa kaikki irti.

Neljän testin ja kahdeksan päivän kokemus formulasta on vakuuttanut Sami-Matin, ja laji tulee hetki hetkeltä tutummaksi.

– Joka testissä auto tuntuu paremmalta ja fiilis alkaa pikkuhiljaa vakiintumaan. Minulla on sellainen tunne, että kun kiipeän kyytiin niin melkein voisi sanoa että tutulta tuntuu, hymyilee Sami-Matti.

– Koiranen GP:n porukkaan olen hiljalleen päässyt sisään ja olen talliin erittäin tyytyväinen. Vastaanotto on ollut hyvä ja heidän kanssaan on kiva tehdä töitä. Kisainsinöörinä minulla on ollut Miki Weckström, johon liittyy hauska yhteinen sattuma, sillä hän on tuttu mies Yhdysvaltojen rallicross-sarjasta. Mikin kanssa käymme ajon jälkeen läpi datan ja teemme suunnitelman seuraavaan ajoon, että saisimme virheet pois.

Kevätauringon paistaessa jo korkealta kauden alku lähenee, ja lisää testiä on tiedossa.

– Nyt on muutama viikko taukoa ja sitten taas mennään. En tiedä seuraavaa testipaikkaa vielä, mutta se selviää tässä lähipäivinä. Debyyttikilpailu on näillä näkymin toukokuun lopussa Venäjällä. Siihen mennessä ehdin vielä ajamaan paljon testiä, Sami-Matti päättää.

Lähde: Sami-Matti Trogenin tiedote