Rallicrossin RX Academy -sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Tykkimäen radalla Kouvolassa.
Sami-Matti Trogen nappasi uransa ensimmäisen RX Academy –sarjan osakilpailuvoiton neljän kakkossijan jälkeen Jalasjärvellä kaksi viikkoa sitten. Voitto nosti lohjalaisen samalla myös sarjan johtoon. Nyt edessä oleva Kouvolan osakilpailu on sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu ja finaali ajetaan Ruotsin Tierpissä lokakuussa.
Jalasjärven osakilpailu oli jännitysnäytelmä alusta loppuun. Finaalilähdössä Trogen karkasi muilta ensimmäisen kierroksen kovan taistelun jälkeen.
– Finaalissa sain hyvän lähdön ja ensimmäisellä kierroksella oli tiukkaa, mutta sitten sain tehtyä eroa ja ajoin täysillä maaliin. Olen tosi iloinen, koska sain kakkossijat nyt muutettua voitoksi, Trogen totesi kilpailun jälkeen.
Kärkikolmikko Jalasjärvellä oli Trogen, puolalainen Oskar Leitgeber ja virolainen Marko Muru. Trogen odottaa Kouvolassa kovaa vastusta puolalaiselta ja myös sarjakakkoselta Jimi Kalliomäeltä. Uutena kuljettajana mukaan tulevan karting-mestari Juho Valtasen vauhti on vielä arvoitus, mutta Trogen uskoo hänenkin olevan kova luu.
– Pahimmat kilpakumppanit ovat varmasti Leitgeber ja Kalliomäki, heidän edellä pitäisi olla ja uskon, että vauhtini siihen riittää. Luokka on tosin niin tasainen, että hyvänä päivänä voittajaksi voi ajaa kuka tahansa. Tykkimäen rata on vähän teknisempi ja siellä on vähemmän soramutkia kuin Jalasjärven radalla. Olen siellä jonkin verran ajanut treeniä ja myös kilpaa, joten ajolinjat ovat selkärangassa, Trogen kuvailee.
Trogenilla on pisteitä 76, Leitgeberillä 72 ja Kalliomäellä 67. RX Academy kilpailee Kouvolan rallicross-festivaaleilla sunnuntaina.
Teksti: Sami-Matti Trogenin tiedote
