Kauden kolmas rallicrossin RX2-sarjan osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Englannin Silverstonessa. Sami-Matti Trogen nousi vaikean alun jälkeen finaalin neljänneksi. Finaali keskeytettiin kaksi kertaa punaisilla lipuilla kolarointien takia. Trogen on sarjassa neljäntenä.
Ensimmäisessä alkuerässä Set Promotion -tallissa ajava Sami-Matti Trogen, 17, sai huonon lähdön ulkoradalta ja jäi lopulta kahdeksanneksi. Toisen startin lähtöpaikka oli yllättäen jälleen ulommaisesta ruudusta, mutta sijoitus parani yhdellä. Kolmanteen erään viivalle asettui sisuuntunut lohjalainen. Trogen ampui startista kärkeen, otti lähtövoiton ja oli kokonaisajoissa toinen.
Viimeisen alkuerän viides sija nosti hänet kuitenkin kokonaistilanteessa neljänneksi, mikä tiesi eturivin paikkaa semifinaaliin. Semifinaalin startissa Trogen putosi yhden sijan ensimmäisessä mutkassa, mutta pystyi ovelalla ohituksella nappaamaan sen takaisin. Maaliin nuorukainen tuli toisena, joten finaalipaikan toinen rivi oli taskussa. Ja millainen finaali siitä tulikaan.
Trogen starttasi toisesta rivistä ja paahtoi kohti ensimmäistä oikealle kääntyvää tiukkaa kaarretta, kun Anders Michalak osui rengasvalliin ja lähtö keskeytettiin. Uusintalähdössä Ben-Philip Gundersen oli Trogenin edellä, täräytti samaan rengaskasaan kuin Michalak aiemmin ja epäonnen maksimoimiseksi Trogen pamautti hänen perään. Taas olivat punaiset liput liehumassa.
Lohjalaisen auto kärsi tärskyssä sen verran mittavat vauriot, että ajokki oli kuin ”Aku Ankan kottero” lähtöviivalla, eturengas vinksallaan. Trogen raahautui kolmanteen lähtöön vain saadakseen pisteet taskuun, mutta ajoi heti startin tapahduttua sivuun.
– Tänä viikonloppuna sain taas vauhdin takaisin ja yleisesti ottaen kaikki meni hyvin. Finaalissa oli vaikeaa ja kävi tosi huono tuuri, mutta ei voi mitään. Seuraavassa kisassa pitää taas yrittää päästä vauhtiin heti alusta alkaen. Seuraava kisa on Norjassa ja senkin radan tiedän viime vuodesta. Tykkään radasta ja uskon, että se sopii meille. Siellä lähtöpaikka ei ole niin tärkeä kuin täällä oli, Trogen kuvailee.
Set Promotionin tiimipäällikkö näkee viikonlopussa positiivista kasvua.
– Viikonloppu oli Sami-Matilla vahva, finaalin tilanteista huolimatta. Jälleen kerran hän osoitti merkittävää kehitystä kisan aikana. Huonot lähtöpaikat hankaloittivat taas kisaa. Alkuerät kolme ja neljä olivat paljon parempia ja semifinaalilähtö tosi hyvä. Tosi surullista, että kisa loppui miten loppui, mutta olen tyytyväinen Sami-Matin näyttämiin suorituksiin. Pitää edelleen muistaa miten nuori hän on ja että hän oppii jatkuvasti, Kalle Pinomäki korosti.
Seuraava osakilpailu ajetaan Norjan Hellissä 15.-16. kesäkuuta.
Silverstonen finaalin tulokset
1) Oliver Eriksson (SWE) 4.20,804
2) Jesse Kallio 4.22,770
3) Vasiliy Gryazin (RUS) 4.24,800
4) Sami-Matti Trogen DNF
5) Ben-Philip Gundersen (NOR) DNF
6) Anders Michalek (SWE) DNF
Pistetilanne 3/7 osakilpailua
1) Oliver Eriksson (SWE) 89
2) Jesse Kallio 76
3) Fraser McConnell (JAM) 61
4) Sami-Matti Trogen 57
5) Vasiliy Gryazin (RUS) 51
6) Ben-Philip Gundersen (NOR) 48
Teksti: Toni Lönnroos ja Hal Ridge, Sami-Matti Trogenin tiedotus
