Selivaaran taival Pohjanmaa Rallissa päättyi rajuun ulosajoon – “Molemmilla on luunmurtumia”

3.9.2017 / 20:23
Antti Selivaara ja Mikko Kaikkonen Pohjanmaa Rallin startissa lauantaina (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Pohjanmaa Rallissa nähtiin sunnuntaina raju ulosajo, joka johti Antti Selivaaran, sekä kartanlukija Mikko Kaikkosen loukkaantumiseen.

Antti Selivaara ja kartanlukija Mikko Kaikkonen joutuivat keskeyttämään Pohjanmaa Rallissa sunnuntaina rallin kuudennella erikoiskokeella sattuneen rajun ulosajon seurauksena. Sekä kuljettaja, että kartanlukija loukkaantuivat ulosajossa ja heidät vietiin Vaasan keskussairaalaan.

– Molemmilla on luunmurtumia ja erilaisia ruhjeita. Nyt ollaan Vaasan keskussairaalassa tarkkailussa. Täytyy kyllä sanoa, että joka paikkaa särkee tällä hetkellä. En oikein muista mitä siinä tilanteessa tapahtui, vauhtia todennäköisesti oli liikaa, Selivaara kertoi UrheiluUutiset.comille.

Selivaara on tällä kaudella kilpaillut rallin SM-sarjassa SM2-luokassa.

Lue myös! Asunmaan testireissu toi Pohjanmaa Rallin voiton – ”Kunhan kurvailtiin” (3.9.2017)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit