Ouninpohjan legendaarinen erikoiskoe oli Toyota Gazoo Racingin juhlaa. Suomalaistallin suomalaistrio miehitti tulosluettelon kolme ensimmäistä sijaa ja kun Teemu Suninen pyörähti, niin Juho Hänninen nousi kolmanneksi ja näin Toyotalla on myös kokonaistilanteessa nyt kolmoisjohto.
Jari-Matti Latvala oli myös Ouninpohjassa nopein ja pohja-aika oli Toyotan ykköskuljettajalle jo laauntai-aamun kolmas, kun ajettu on yhtä monta erikoiskoetta. Latvalan ja toiseksi nopeimman ajan tehneet Esapekka Lapin välinen aikaero on nyt 7,3 sekuntia. Juho Hänninen on kolmantena, 55,4 sekuntia Latvalasta jääneenä ja Ouninpohjassa pyörähtänyt Teemu Suninen neljäntenä. Sunisella on matkaa kärkeen lähes minuutti.
– Tuli todella hyvin ja hyökättiin oikein tosissaan! Parissa paikassa olisin tosin voinut vielä parantaa. Alku on minulle vaikeampaa osuutta, mutta loppupuolen osuudesta nautin enemmän. Ei tälläistä fiilistä saa missään muualla. Kotoa tuli ohjeita, että pitäisi vain ajaa, eikä vain haaveilla. Terkkuja Maisalle, Latvala nauratti mediaa Ouninpohjan erikoiskokeen maalissa.
Suninen oli Ouninpohjassa vasta yhdeksänneksi nopein.
– Missasin yhden shikaanin ja jouduin kääntämään ympäri. Hävisin ehkä 20 sekuntia, jopa enemmän. Ei ollut hyvä ajo, Suninen tuskaili.
Ennen huoltotaukoa ajetaan vielä yksi erikoiskoe, hieman yli neljä kilometriä pitkä Saalahti, joka käynnistyy kello 12.02. UrheiluUutiset.com seuraa Suomen MM-rallin tapahtumia tiiviisti koko viikonlopun ajan paikan päältä Jyväskylästä.
Yleiskilpailun tilanne 16/25 ek:n jälkeen
1) Jari-Matti Latvala (Toyota) 1.40.27,1
2) Esapekka Lappi (Toyota) + 7,3
3) Juho Hänninen (Toyota) + 55,4
4) Teemu Suninen (Ford) + 58,1
5) Elfyn Evans (Ford) + 1.02,7
6) Craig Breen (Citroen) + 1.12,0
7) Thierry Neuville (Hyundai) + 1.32,4
8) Kris Meeke (Citroen) + 1.58,0
9) Ott Tänak (Ford) + 2.13,8
10) Dani Sordo (Hyundai) + 3.17,5
Latvalan keskinopeus: 125,8 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Lappi 8, Latvala 4, Suninen 2, Neuville 1, Tänak 1
Suomen MM-rallin aikataulu
Torstai 27.7.
EK 01 – Harju 1 (2,31 km) pohja-aika: Tänak
Perjantai 28.7.
EK 02 – Halinen 1 (7,65 km) pohja-aika: Suninen
EK 03 – Urria 1 (12,75 km) pohja-aika: Latvala
EK 04 – Jukojärvi 1 (21,31 km) pohja-aika: Lappi
EK 05 – Halinen 2 (7,65 km) pohja-aika: Lappi
EK 06 – Urria 2 (12,75 km) pohja-aika: Lappi
EK 07 – Jukojärvi 2 (21,31 km) pohja-aika: Lappi
Huoltotauko
EK 08 – Äänekoski-Valtra 1 (7,39 km) pohja-aika: Suninen
EK 09 – Laukaa 1 (11,76 km) pohja-aika: Lappi
EK 10 – Lankamaa (21,68 km) pohja-aika: Lappi
EK 11 – Äänekoski-Valtra 2 (7,39 km) pohja-aika: Lappi
EK 12 – Laukaa 2 (11,76 km) pohja-aika: Lappi
EK 13 – Harju 2 (2,31 km) pohja-aika: Neuville
Ek:t 01-13 yhteensä: 148,02 km
Lauantai 29.7.
EK 14 – Pihlajakoski 1 (14,90 km) pohja-aika: Latvala
EK 15 – Päijälä 1 (22,68 km) pohja-aika: Latvala
EK 16 – Ouninpohja 1 (24,38 km) pohja-aika: Latvala
EK 17 – Saalahti 1 (4,21 km) klo 12.02
Huoltotauko
EK 18 – Saalahti 2 (4,21 km) klo 14.55
EK 19 – Ouninpohja 2 (24,38 km) klo 16.08
EK 20 – Pihlajakoski 2 (14,90 km) klo 17.16
EK 21 – Päijälä 2 (22,68 km) klo 18.24
Ek:t 14-21 yhteensä: 132,34 km
Sunnuntai 30.7.
EK 22 – Lempää 1 (6,80 km) klo 9.25
EK 23 – Oittila 1 (10,12 km) klo 10.08
EK 24 – Lempää 2 (6,80 km) klo 11.47
EK 25 – Oittila 2 (10,12 km) klo 13.18 Power Stage
Palkintojenjako Jyväskylän Paviljongissa kello 15.00 alkaen
Ek:t 22-25 yhteensä: 33,84 km
Ek-kilometrejä yhteensä: 314,20 km
Kilpailun kokonaispituus: 1425,96 km
Teksti: Jari Hotti, Jyväskylä – Twitter: @JariHotti

