Jukojärven reilut 21 kilometriä pitkä Suomen MM-rallin neljäs erikoiskoe koitui MM-pistejohtaja Sebastien Ogierin kohtaloksi, joka ajoi ulos ja joutui keskeyttämään. Myös Ogierin tallikaveri Ott Tänak putosi ulos voittotaistelusta ja samoin kävi Hyundain Hayden Paddonille. Suomalaiskuljettajilla menee hyvin, sillä kaikki neljä WRC-kuljettajaamme löytyvät kuuden parhaan joukosta.
Kolmen erikoiskokeen jälkeen Suomen MM-rallia johtanut Ott Tänak hävisi neljännellä erikoiskokeella pohja-ajan ajaneelle Esapekka Lapille reilut puolitoista minuuttia.
– Se tapahtui ensimmäisessä mutkassa. Ajoin hieman leveäksi, vetoakseli meni ja sitten vielä rengasrikko, Tänak raportoi erikoiskokeen maalissa.
Rallin MM-sarjan pistejohtaja Sebastien Ogierin kohtalo oli karumpi. Ranskalaisen Ford lipsahti ulos ja edessä oli keskeytys. Kolmen erikoiskokeen jälkeen Ogier oli kuudentena. Ogierin tavoin kolmantena ollut Hayden Paddon joutui keskeyttämään neljännellä erikoiskokeella.
– Erikoiskokeen loppuvaiheilla rajun hypyn alastulon jälkeen jousitus hajosi. Tähtäämme Ralli 2 -säännön turvin mukaan lauantaina, Ogierin talli M-Sport raportoi.
Suomalaiskuljettajien tilanne näyttää hyvälle. Kolmos-ek:lle pohja-ajan ajanut Jari-Matti Latvala johtaa ja Lappi on toisena, 5,3 sekuntia Latvalaa perässä. Craig Breen on kolmantena, perjantai-aamun pohja-ajalla aloittanut Teemu Suninen neljäntenä, Mads Östberg viidentenä ja sinivalkoisen ilotulituksen täydentää Juho Hänninen kuudennella sijalla. Hännisellä on eroa kärkeen 11,7 sekuntia.
Viides erikoiskoe, Halinen toiseen kertaan, käynnistyy kello 10.06. UrheiluUutiset.com seuraa Suomen MM-rallin tapahtumia tiiviisti koko viikonlopun ajan paikan päältä Jyväskylästä.
Yleiskilpailun tilanne 4/25 ek:n jälkeen
1) Jari-Matti Latvala (Toyota) 21.30,4
2) Esapekka Lappi (Toyota) + 5,3
3) Craig Breen (Citroen) + 8,1
4) Teemu Suninen (Ford) + 8,3
5) Mads Östberg (Ford) + 10,9
6) Juho Hänninen (Toyota) + 11,7
7) Kris Meeke (Citroen) + 12,8
8) Elfyn Evans (Ford) + 14,0
9) Thierry Neuville (Hyundai) + 19,4
10) Dani Sordo (Hyundai) + 34,4
Latvalan keskinopeus: 122,6 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Lappi 1, Latvala 1, Suninen 1, Tänak 1
Suomen MM-rallin aikataulu
Torstai 27.7.
EK 01 – Harju 1 (2,31 km) pohja-aika: Tänak
Perjantai 28.7.
EK 02 – Halinen 1 (7,65 km) pohja-aika: Suninen
EK 03 – Urria 1 (12,75 km) pohja-aika: Latvala
EK 04 – Jukojärvi 1 (21,31 km) pohja-aika: Lappi
EK 05 – Halinen 2 (7,65 km) klo 10.06
EK 06 – Urria 2 (12,75 km) klo 10.39
EK 07 – Jukojärvi 2 (21,31 km) klo 11.42
Huoltotauko
EK 08 – Äänekoski-Valtra 1 (7,39 km) klo 15.00
EK 09 – Laukaa 1 (11,76 km) klo 16.13
EK 10 – Lankamaa (21,68 km) klo 17.11
EK 11 – Äänekoski-Valtra 2 (7,39 km) klo 18.09
EK 12 – Laukaa 2 (11,76 km) klo 19.22
EK 13 – Harju 2 (2,31 km) klo 20.30
Ek:t 01-13 yhteensä: 148,02 km
Lauantai 29.7.
EK 14 – Pihlajakoski 1 (14,90 km) klo 8.58
EK 15 – Päijälä 1 (22,68 km) klo 10.06
EK 16 – Ouninpohja 1 (24,38 km) klo 10.49
EK 17 – Saalahti 1 (4,21 km) klo 12.02
Huoltotauko
EK 18 – Saalahti 2 (4,21 km) klo 14.55
EK 19 – Ouninpohja 2 (24,38 km) klo 16.08
EK 20 – Pihlajakoski 2 (14,90 km) klo 17.16
EK 21 – Päijälä 2 (22,68 km) klo 18.24
Ek:t 14-21 yhteensä: 132,34 km
Sunnuntai 30.7.
EK 22 – Lempää 1 (6,80 km) klo 9.25
EK 23 – Oittila 1 (10,12 km) klo 10.08
EK 24 – Lempää 2 (6,80 km) klo 11.47
EK 25 – Oittila 2 (10,12 km) klo 13.18 Power Stage
Palkintojenjako Jyväskylän Paviljongissa kello 15.00 alkaen
Ek:t 22-25 yhteensä: 33,84 km
Ek-kilometrejä yhteensä: 314,20 km
Kilpailun kokonaispituus: 1425,96 km
Teksti: Jari Hotti, Jyväskylä – Twitter: @JariHotti

