Suomen MM-rallin hyppykuninkaalla kiireinen loppukesä – Kolme rallia 25 päivässä kolmen eri kartturin kanssa

Rallin MM-sarjassa tänä vuonna Jipocarin yksityistiimissä Fordin WRC-autolla kilpaillut Mads Östberg ei kauan ehtinyt levätä viime viikonloppuna ajetun Suomen MM-rallin tuomia rasituksia ja hurjia hyppyjä, norjalainen kun nähdään jälleen tositoimissa ralliauton ratissa jo tänä viikonloppuna. Östberg kilpailee Puolan EM-rallissa pyörittämänsä Adapta Motorsportin Ford Fiesta R5:llä.

Mads Östberg, 29, oli Suomen MM-rallissa parhaimmillaan sijalla kolme, mutta erilaiset tekniset murheet ja lauantaina Ouninpohjan ensimmäisellä ajokerralla sattunut lievä ulosajo pudottivat sijoituksen lopulta tulosluettelossa riville kymmenen. Östbergin hyvästä vauhdista kertoo sekin, että norjalainen ajoi peräti kuudella erikoiskokeella kolmanneksi nopeimman ajan ja juuri tämä nousi esiin myös rallin jälkeisissä kommenteissa.

– En niinkään ajettele lopputulosta, koska tämä on itse asiassa ollut paras rallini tänä vuonna. Olemme aidosti olleet kilpailukykyisiä ja tehneet useita kärkikolmikkoon oikeuttavia erikoiskoeaikoja. Meidän täytyy jatkaa työntekoa näiden positiivisten kokemusten kautta joita tästä rallista saimme, joten juuri tästä syystä katson positiivisin mielin kohti loppukautta, Östberg kommentoi Suomen MM-rallin jälkeen.

Östbergin vuonna 2016 käynnistynyt yhteistyö kartturi Ola Flöenen kanssa päättyi Puolan MM-rallin jälkeen, joka oli kaksikolle 18. yhteinen MM-ralli. Suomessa Östbergille nuotteja luki Torstein Eriksen.

– Torstein teki fantastista työtä ottaen huomioon sen, että hän hyppäsi mukaan suhteellisen lyhyellä varoitusajalla, Östberg kehuu.

Suomen MM-ralli avasi Östbergin osalta varsin tiiviin loppukesän ohjelman, kun viime viikonloppuna ajetun Suomen MM-rallin jälkeen jo tällä viikolla edessä on Puolan MM-ralli. Kaiken lisäksi Östberg vaihtaa Puolassa Fordin WRC-autosta Ford Fiesta R5:n rattiin ja kartanlukijaksi tulee jälleen uusi mies, ruotsalainen Patrik Barth.

– Suomen ja Puolan rallien välissä ei ollut aikaa testata. Puolassa alla on taas eri auto, ralli on minulle uusi ja kartanlukijakin on uusi, mutta on hyvä yrittää jotain erilaista tässä vaiheessa, kun käynnissä on se aika kaudesta, jolloin luvassa on varsin vähän asfalttikisoja, Östberg sanoo.

Selivaara logo 2017

”Olen valmis taistelemaan”

Fordin R5 -luokan ralliautoon tottumisessa Puolassa Östbergia helpottaa se, että norjalainen on ajanut samaisella autolla tänä vuonna Norjassa viisi rallia. Pari viikkoa Puolan EM-rallin jälkeen Östberg osallistuu Saksan MM-ralliin ja myös silloin alla on Ford Fiesta R5, kun WRC vaihtuu WRC2-luokaksi. Ja jotta asiat eivät ainakaan helpottuisi, niin Saksassa Östbergin kartanlukijana toimii eri ruotsalainen kuin Puolassa, tällä kertaa Emil Axelsson.

– Kaksi MM-rallia ja yksi EM-ralli 25 päivässä on todella kova urakka. Mutta samalla se on myös erittäin mielenkiintoinen ja haastava mahdollisuus arvioida kolmea eri kartanlukijaa. Etsin pysyvää kartturia, jonka kanssa tulen toimimaan jatkossa ja sekä Torstein, Patrick, että Emil ovat mahdollisia ehdokkaita siihen virkaan, Östberg sanoo.

Östberg on urallaan osallistunut EM-sarjan osakilpailuun aiemmin vain kerran ja tämä tapahtui viime vuoden maaliskuussa Kanariansaarilla. Östberg johti tuolloin yleiskilpailua kuuden ajetun erikoiskokeen jälkeen 6,9 sekunnin turvin, mutta ulosajo seitsemännellä erikoiskokeella johti keskeytykseen. Östberg kertoi torstaina Puolan EM-rallin lehdistötilaisuudessa arvostavansa suuresti rallin EM-sarjaa.

– Fanitan EM-sarjaa todella suuresti. Tarvitaan hyvä pohja lajin suurille lahjakkuuksille ja EM-sarja on juuri hyvä siihen tarkoitukseen. Kilpailut EM-sarjassa ovat sopivan pituisia, mutta eivät liian pitkiä vaatiakseen älyttömän budjetin. Televisiointi ja PR sarjan ympärillä on myös hyvällä tasolla, Östberg kehuu.

Östberg on urallaan ajanut 109 MM-rallia, voittanut niistä yhden (Portugali 2012) ja saavuttanut yhteensä 16 palkintosijoitusta. Vuosina 2012 ja 2015 kuljettajien MM-sarjassa neljänneksi sijoittunut Östberg lähtee Puolassa taistelemaan kärkisijoituksista, mutta norjalainen tiedostaa sarjan tason – urakasta ei tule missään nimessä helppoa.

– Mukana on nopeita ja kokeneita kuljettajia kuten Kajetan Kajetanowicz, joten en odota kilpailusta tulevan helppo. Ja vaikka en tiedä juurikaan paljoa EM-sarjan alle 28-vuotiaista junioreista, niin tiedän heidän tasonsa olevan korkeaa luokkaa. Menen heidän ”takapihalleen”, mutta teen sen kaikella kunnioituksella. Olen valmis taistelemaan, Östberg vakuuttaa.

Puolan EM-rallin ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy perjantaina kello 11.50 Suomen aikaa ja maaliin saavutaan lauantaina alkuillasta. Suomalaisväriä rallissa edustaa Opelin junioritiimissä ajava Jari Huttunen, tuore WRC2-voittaja Suomen MM-rallista, sekä Huttusen kartanlukija Antti Linnaketo.

 

 

Lue myös! Testikolarissa loukkaantunut Lukyanuk kilpailee viikonloppuna Puolan EM-rallissa – ”Päätös ei ollut helppo” (4.8.2017)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Video: Rallin MM-sarjan virallinen YouTube-kanava