Suomen MM-rallissa WRC2-luokassa kärkikolmikko oli lauantain jälkeen täysin samassa järjestyksessä, kuin oli perjantainkin jälkeen. Esapekka Lapin ja Teemu Sunisen välinen ero pysyi lähes muuttumattomana, mutta Suninen onnistui kasvattamaan eroa kolmantena ajavaan Pontus Tidemandiin nähden, joten suomalaisten kaksoisjohto vahvistui ennen sunnuntaina ajettavia neljää viimeistä erikoiskoetta.
Lauantai lähti WRC2-luokan osalta käyntiin rauhallisissa merkeissä, kun kuljettajat joutuivat ajamaan Ouninpohjan pitkän erikoiskokeen siirtymänä reitillä tapahtuneen ulosajon ja sitä seuranneiden pelastustoimien takia. Ennen huoltotaukoa ajettiin kolme erikoiskoetta. Esapekka Lapin ja Teemu Sunisen eroon kärjessä ei juurikaan tullut muutosta, mutta Sunisen ja Tidemandin välille kakkos- ja kolmossijonen välillä saatiin eroa lisää 5,5 sekuntia.
Perjantai-iltana Lappi toivoi lauantain erikoiskokeille hyvää ajorytmiä ja lauantain huoltotauolla WRC2-luokan kärkikuljettaja kommentoi, että se oli myös löytynyt.
– On löytynyt ihan hyvä rytmi. Ajo tulee suht’ puhtaasti ja ei mitään valittamista. Aika rento olo on, ei minua hermostuta. 40 sekuntia on ihan jees, ei turvallinen, mutta hyvä, Lappi kommentoi.
Siinä missä Lappi sai kärjessä ajaa omaa ajoaan rauhallisesti tilannetta tarkkaillen, niin Sunisen taistelussa Tidemandia vastaan tilanne oli toinen.
– Tietysti kun painetta pitää yllä, niin virheet on mahdollisia. Ja sitten tietysti takaa tulee meille painetta, eli missään nimessä ei saa alkaa nostelemaan, Suninen muistutti.
”Ei se ikinä ole helppoa”
Sunisen ja Tidemandin välinen hurja kaksintaistelu näkyi hyvin ek-ajoissa lauantain kolmella viimeisellä erikoiskokeella. Ensin Suninen ajoi kaksi pohja-aikaa keräten eroa lisää 7,6 sekuntia ruotsalaiseen nähden, mutta Tidemand löysi vielä viimeiselle erikoiskokeelle ennen yötaukoa yhden vaihteen lisää ja kavensi pohja-ajan myötä eroa 2,3 sekunnilla. Ennen sunnuntain neljää viimeistä erikoiskoetta ero on 11,1 sekuntia.
Sunisen mukaan lauantain ehdoton kohokohta oli Ouninpohjan legendaarinen erikoiskoe.
– On se huima pätkä! Ylityksiä koko ajan ja auto koko ajan ilmassa. Kyllä siinä on hyvä fiilis maalissa, kun on päässyt läpi ja vielä hyvällä ajalla. Ja vielä ensimmäinen Ouninpohja minun urallani maaliin asti, viime vuonna sähkövian takia Ouninpohjassa keskeyttämään joutunut Suninen hymyili.
Lappi pääsi ylivoimaisessa johtoasemassa kontroloimaan ajoaan koko lauantain ajan ja onnistui siinä hyvin, sillä sen sijaan, että ero takana tuleviin olisi kaventunut, niin Lappi onnistui kasvattamaan johtoaan. Helpoksi Lappi ei kuitenkaan päivää suostunut kutsumaan.
– No helppo ja helppo, ei se ikinä ole helppoa. Haastavia pätkiä oli tänäänkin, mutta paineen puolesta tavallaan helpompi oli ajaa kuin eilen, kun ei tarvinnut ajaa täysillä. Ouninpohjassa hieman hyökättiin, mutta muuten tultiin varman päälle ja nautittiin, Lappi kommentoi.
Tärkeintä isossa johtoasemassa ajaessa on säilyttää keskittyminen koko ajan sataprosenttisena, jokaisella erikoiskokeella. Ajatus ei saa lähteä harhailemaan.
– On se haastavampaa ja vaikeampaa, kuin tilanteessa missä ollaan kunnon taistelussa. Kyllä siinä joutuu herättelemään itseään ennen pätkää, että kohta pitäisi mennä taas. Se on tosi vaikea suhtautua, kun on nukkunut yön yli ja lähtee liikkeelle ja ajattelee, että tänään ei tarvitse ajaa täysillä. Silloin ne ajat ei tulekaan niin helposti, kuin tilanteessa missä pitää puskea, Lappi kuvailee.

”Mestaruus on tottakai edelleen tavoitteena”
Lapin mukaan viime ja tämän vuoden ylivoimaisuus Suomen MM-rallin WRC2-luokassa ei kehitä häntä kuljettajana, niin kuin tiukassa sekuntitaistelussa ajaminen.
– Puolassa kun taisteltiin Teemun ja Pontuksen kanssa sekunninkymmenyksistä, niin se oli minulle aika opettavaista. Minulla ei aiemmin ole koskaan ollut sellaista, että ajetaan koko viikonloppu kilpaa, Lappi sanoi.
Skodan tehdaskalustolla kilpaileva Lappi muistuttaa, että hänellä on vielä paljon opittavaa, mutta nykyinen tilanne missä hän on selkeästi tallikavereitaan nopeampi, ei ole paras mahdollinen.
– Paljon on asioita mitä pitää oppia vielä, ei tässä valmiita olla. Mutta olisihan se kiva saada lisää haasteita ja kehittää ajamista. Soralla tilanne on se, että tiimikaverit ei mene tarpeeksi lujaa, että pystyisin vertaamaan dataa ja missä voisin kehittyä. Asfaltilla se onnistuu, Lappi kuvaili.
Suninen on koko viikonlopun ajan muistuttanut kokemuserosta mm. hänen ja Lapin välillä, Suninen kun ei aiemmin tämän tason kalustolla ole Suomen MM-rallissa kilpaillut. Aikaeron puolesta Suninen kuitenkin olisi halunnut olla lähempänä kärkeä, yli 40 sekuntia on liikaa.
– Ilman muuta olisin. Ei tänne tulla kakkoseksi tai kolmoseksi ajamaan. Tämä päivä on ollut ihan ok, ero on pysynyt aika lailla samana ja taakse ollaan saatu vähän lisää eroa. Edelleen sunnuntaina pitää ajaa erittäin hyvä päivä ja toki nyt alkaa myös vaikuttamaan se saadaanko toiseksi vai kolmanneksi suurimmat pisteet. Siinä on iso ero, Suninen muistutti lisäten, että nyt ei enää ajeta yksittäisen rallin voitosta, vaan jostain paljon suuremmasta.
– Mestaruus on tottakai edelleen tavoitteena.
Tidemand ajoi WRC2-luokan pohja-ajan sunnuntain ensimmäiselle erikoiskokeelle (EK21 Lempää 1), mutta Suninen hävisi vain puoli sekuntia. Lappi oli neljänneksi nopein, eroa Tidemandiin kertyi 1,6 sekuntia. UrheiluUutiset.com raportoi rallin tapahtumista koko viikonlopun ajan.
WRC2-luokan tilanne 20/24 ek:n jälkeen
1) Esapekka Lappi (Skoda) 1.15.24,0 WRC2
2) Teemu Suninen (Skoda) + 46,9 WRC2
3) Pontus Tidemand (Skoda) + 58,0 WRC2
4) Elfyn Evans (Ford) + 2.08,4 WRC2
5) Karl Kruuda (Ford) + 3.30,2 WRC2
6) Henning Solberg (Ford) + 3.41,9 WRC2
7) Quentin Gilbert (Citroen) + 5.27,2 WRC2
8) Hubert Ptaszek (Skoda) + 6.09,0
9) Marius Aasen (Ford) + 6.21,6 WRC2
10) Yoann Bonato (Citroen) + 6.58,5 WRC2
———-
14) Janne Tuohino (Ford) + 13.59,7
15) Jukka Kasi (Ford) + 14.18,0
17) Jouni Virtanen (Ford) + 17.55,4
18) Kari Hytönen (Skoda) + 18.54,4
20) Antti Selivaara (Subaru) + 19.31,4
21) Jari Kuikka (Subaru) + 32.19,7
25) Joonas Soilu (Skoda) + 1.05.26,3
Huom! Seuraamme RC2-luokan kokonaistilannetta, joista kaikki kuljettajat eivät aja WRC2-luokan MM-pisteistä. Pisteistä ajavat kuljettajat merkitty WRC2-tunnuksella.
Ek-pohjat: Lappi 10, Evans 5, Suninen 3, Tidemand 2
Lapin keskinopeus: 122,8 km/h
Suomen MM-rallin 2016 aikataulu
Torstai 28.7.
EK 1 – Harju 1 (2,27 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
Perjantai 29.7.
EK 2 – Mökkiperä 1 (13,84 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 3 – Halinen (6,75 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 4 – Jukojärvi 1 (21,25 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 5 – Surkee 1 (14,95 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 6 – Horkka 1 (15,10 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 7 – Äänekoski Valtra (7,40 km) WRC2 pohja-aika: Evans
EK 8 – Mökkiperä 2 (13,84 km) WRC2 pohja-aika: Evans
EK 9 – Jukojärvi 2 (21,25 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 10 – Surkee 2 (14,95 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 11 – Horkka 2 (15,10 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 12 – Harju 2 (2,27 km) WRC2 pohja-aika: Suninen
Yhteensä: 146,85 ek-kilometriä
Lauantai 30.7.
EK 13 – Ouninpohja 1 (33,00 km) WRC2 pohja-aika: Evans
EK 14 – Päijälä 1 (23,50 km) WRC2 pohja-aika: Evans
EK 15 – Pihlajakoski 1 (14,51 km) WRC2 pohja-aika: Evans
EK 16 – Saalahti 1 (4,40 km) WRC2 pohja-aika: Tidemand
EK 17 – Ouninpohja 2 (33,00 km) WRC2 pohja-aika: Lappi
EK 18 – Päijälä 2 (23,50 km) WRC2 pohja-aika: Suninen
EK 19 – Pihlajakoski 2 (14,51 km) WRC2 pohja-aika: Suninen
EK 20 – Saalahti 2 (4,40 km) WRC2 pohja-aika: Tidemand
Yhteensä: 150,48 ek-kilometriä
Sunnuntai 31.7.
EK 21 – Lempää 1 (6,90 km) WRC2 pohja-aika: Tidemand
EK 22 – Oittila 1 (10,20 km) Kello 9.21
EK 23 – Lempää 2 (6,90 km) Kello 11.15
EK 24 – Oittila 2 (10,20 km) Kello 13.08 – Power Stage
Yhteensä: 33,96 ek-kilometriä
Ek-kilometrit yhteensä: 333,99 km
Reitin kokonaispituus: 1370,66 km
Jari Hotti, Jyväskylä – Twitter: @JariHotti
