Suomi100: Markus Palttala, Porsche, Le Mans 2012

29.8.2017 / 08:23

[ A- ] / [ A+ ]

UrheiluUutiset.com julkaisee 6.1.-6.12. joka päivä Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kuvan autosta, jolla Suomea on ajettu maailmankartalle. Autot ovat 1:43-kokoisia pienoismalleja ja ne kaikki ovat edesmenneen Miiro Koivulan henkilökohtaisesta kokoelmasta.

Tiistaina 29. elokuuta esittelyvuorossa on Markus Palttalan Porsche 997 GT3-RSR Le Mansin 24 tunnin kilpailusta vuodelta 2012. Palttala osallistui Le Mansiin viisi vuotta sitten JWA-Avilan väreissä ja tiimikavereina hänellä olivat brittiläinen Paul Daniels, sekä sveitsiläinen Joel Camathias. Yleiskilpailussa kolmikon sijoitus oli 33. ja GTE Am -luokassa kahdeksas.

Palttala on osallistunut Le Mansin legendaariseen kilpailuun urallaan kolme kertaa ja tuo vuoden 2012 tulos on ainoa maaliinpääsy, vuosina 2010 ja 2014 kilpailu kun päättyi keskeytykseen. Vuonna 2015 Palttalasta tuli ensimmäinen suomalaiskuljettaja, joka on onnistunut voittamaan Spa’n 24 tunnin kilpailun Belgiassa.

Tänä vuonna Palttala kilpailee GT-kisoissa BMW:n tehtaan tukemana Rowe Racing -tiimin väreissä. Palttala täytti 16. elokuuta 40 vuotta.

Miiro Koivulan muistoa kunnioittaen.

Suomi100-autojen esittelyt

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit