Rallicrossin EM-sarjan finaalikilpailu ajetaan viikonloppuna Latviassa. Suomalaiskuskeilla, Riku Tahkolla ja Joni-Pekka Rajalalla lauantain aika-ajoerät olivat värikkäitä, eikä tulos ollut lopulta aivan odotettu.
Rajala on kahden erän yhteisajoissa 18. ja Tahko 19. Suomalaiset pitävät valitettavasti perää, sillä molemmilta jäi ensimmäinen aika-ajoerä ajamatta.
– Ensimmäisessä erässä meni lähdössä kardaani poikki. Ei siitä sen enempää. Toinen erä oli hyvä. Voitin oman lähtöni. Se oli ihan perinteinen kärkeen ja karkuun -juttu. Ajollisestikin meni tosi hyvin. Se ekan erän nolla on vaan tosi paskamainen homma. Sunnuntaina pitää onnistua tosi hyvin, Rajala sanoi.
– Hyppäsin harjoituksissa vähän liian rajusti ja voimansiirron väliakseli hajosi. Huolto teki aivan huippuduunia ja vaihtoi vaihteiston todella nopeasti. Valitettavasti aikataulu oli liian tiukka silti, ja myöhästyttiin lähdöstä. Toinen erä oli hyvä. Taistelin Rajalan kanssa, ja tulin maaliin hänen perässään toisena. Ei se hänen Kuplan perä kovin kaukana ollut maaliviivalla, Tahko kertoi.
Toisessa erässä Rajala oli kokonaisajoissa lopulta kuudes ja Tahko 13. Semifinaaliin pääsee MM-sarjan tavoin neljän alkuerän yhteisaikojen 12 parasta. Molemmilta suomalaisilta kaivataan sunnuntain starteissa lähes maksimisuoritusta semifinaalipaikkaan.
Lauantain jälkeen kärjessä on EM-tittelin jo varmistanut Kevin Hansen. Lajin seuraavaksi supernimeksi povattu ruotsalainen oli molempien erien ykkönen.
https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, twitter https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula
Lue myös MM-rallicrossissa Heikkisellä ja Grönholmilla petrattavaa
