Toyotalle siirtyvä Miikka Anttila: ”Matto vedettiin alta”

Rallin MM-sarjan kokenein kartanlukija Miikka Anttila jatkaa uraansa Jari-Matti Latvalan rinnalla ja uudessa Toyota Gazoo -tallissa. Anttila uskoo, että Toyotan kanssa heillä on mahdollisuus nousta uralla jälleen eteenpäin.

Anttilalla on vyöllään huikeat 180 MM-rallia, joista 166 yhdessä Latvalan kanssa. Osakilpailuvoittoja WRC-tasolla on kertynyt 16.

Kaksikon yhteinen taival alkoi jo vuonna 2003. Sitä ennen Anttila oli esiintynyt MM-sarjassa Janne Tuohinon, Mikko Hirvosen ja Kosti Katajamäen rinnalla. Ford-vuosien jälkeen viimeiset neljä kautta sujuivat Volkswagenin tallissa, jossa menestystä tuli roppakaupalla. Taru loppui kuitenkin yllättäen.

– Se millä tavalla matto vedettiin meidän alta (Volkswagenilla), se harmittaa. Kaiken sen jälkeen tämä (Toyota-sopimus) tuntuu todella hyvältä, Anttila iloitsee.

Joulukuu on ollut todella kiireinen koko Toyota-tiimissä. Latvala ja Anttila ovat ajaneet testiä jo kaikilla MM-sarjan alustoilla, eli asvaltilla, soralla ja lumella. Anttila on kaikissa testeissä mukana.

– Pääasiassa Jari-Matti haluaa ajaa testeissä kartturin kanssa. Silloin tulee nuottiääni korvaan, ja se muistuttaa mitä ollaan tekemässä, Anttila korostaa.

Toyota Yaris WRC on tässä vaiheessa vielä osittain raakile. Kun Volkswagen tuli mukaan MM-sarjaan, sillä oli takanaan puolentoista vuoden testit. Toyotaa on ehditty rassata seitsemän kuukautta. Asiassa on kuitenkin myös hyviä puolia, sillä nyt Yarikseen saa paremmin kuljettajaparin oman käsialan. Volkswagen oli hyvin pitkälti luotu maailmanmestari Sebastien Ogierin ympärille.

– Todella mielenkiintoinen tilanne. Hienoa tulla tässä vaiheessa tiimiin, joka kuitenkaan ei ole vielä ihan täysin valmis. Tässä vaiheessa voi vielä tuoda omaa ”inputia” tiimiin. Hieno tilanne, haastava toki, mutta myös erittäin motivoiva.

– Ihan hirveästi ei enää muutoksia autoon voi tehdä, tai voi toki tehdä, mutta niitä ei ehdi enää testaamaan. Lähtökohtaisesti tilanne on kuitenkin se, että nyt saamme laittaa enemmän omaa osaamista, tietoa ja tyyliä autoon kuin mitä Volkswagenilla saimme. Se auto oli kuitenkin paljon pitemmälle kehitetty jo siinä vaiheessa, kun me pääsimme sillä aloittamaan, Anttila sanoo.

Rallin MM-sarja 2017 alkaa tammikuussa Monte Carlon osakilpailulla. Latvala ja Anttilan lisäksi Toyotalla ajaa Juho Hänninen – Kaj Lindström -pari.

https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, twitter @https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpgKoivula

Lue myös FIA vahvasti ensi kauden tallit