MOTORSPORT

VAG Motorsportin kilpailukausi päättyi Huittisten SM-rallisprintiin – “Kaikki autot jäivät ehjäksi”

Huittisten SM-rallisprint päätti lajin arvosarjan viime sunnuntaina. Samassa kisassa ajettiin pakettiin myös VAG Motorsport -tiimin kilpailukausi 2017.

Laura Suvanto lähti odottavin tunnelmin sprinttikisaan, sillä neidolla oli ollut noin puolentoista vuoden tauko Skoda Fabia R2 -kilpurilla ajamisesta. Kuljettajalla oli muistikuvia Huittisten nopeasta sprinttitiestä seitsemän vuoden takaa, jolloin hän ajoi nuorten luokassa.

– Nopea ja vaativa rata oli kyseessä, kun vielä hidastavat paalit oli pois pitkältä suoralta. Ensimmäiselle kierrokselle lähdin todella jännittynein fiiliksin. En osannut yhtään etukäteen tietää, kuinka sijoittuisin muiden naiskuljettajien joukossa, myönsi toiseksi nopeimman ajan avauskierroksella kellottanut Laura Suvanto.

– Tiesin mitä asioita täytyi parantaa, mutta toisella lenkillä oli tilanteita enemmän ja aika parani vain muutaman sekunnin. Monet pystyivät nipistämään ajastaan enemmän, joten tipuin luokassa kolmanneksi. Olen kyllä tyytyväinen, että kausi saatiin päätökseen hyvillä mielin ja kaikki autot jäivät ehjäksi! Edeltävät kaudet, kun eivät aina yhtä ruusuisesti ole päättyneet.

Markku Suvanto starttasi tiimin toisella autolla, VW Golfilla, V1600-luokan kovaan kamppailuun, jossa viivalla oli yhteensä 16 autoa.

– Ekan kierroksen jälkeen hallussa oli viides sija, joka ei täysin tyydyttänyt. Lähdin puristamaan toiselle kierrokselle, mutta siellä sattui ajovirhe radan loppuosalla. Niinpä tulokseksi jäi kahdeksas sija, joka oli pieni pettymys, Markku Suvanto kommentoi.

– En ollut ajanut yhtään soralla tällä autolla ennen ja alla oli vielä rallicross-alusta. Se ei takapään osalta ollut hyvä pelkälle sorapinnalle, niinpä melkein pyörähdin tiukassa jarrutuksessa. No, seuraavat kisat ajetaan sitten jo oman ikäisten seurassa eli senioreiden luokassa, Markku Suvanto päätti.

Teksti: Jarno Saari, VAG Motorsportin tiedotus

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com