RalliSM-sarjan avausosakilpailussa Riihimäellä nähtiin SM4- ja SM5-luokissa lopulta varsin selkeät erot.
Peräti 30 autokuntaa Riihimäelle mukaan houkutelleessa SM4-luokassa Henri Sääskilahti ja Ville Vatanen kävivät tiukkaa sekuntikamppailua aina rallin viimeistä edelliselle erikoiskokeelle saakka, jonne Sääskilahti starttasi 4,9 sekunnin johtoasemassa. Vatasen paine tuotti tulosta, sillä Sääskilahden kisa päättyi lumihankeen.
– Se on pelin henki, kun täysillä vedetään ja pienestä kiinni. Tosi tiukka kisa ja hienoa, että se kääntyi lopulta meille, Vatanen totesi.
Vatanen ajoi näin voittoon yli minuutin erolla. Toiseksi nousi täysin käsittämättömän kilpailun ajanut, vasta 14-vuotias rallin nuorin osanottaja Lauri Halonen. Nuori kouvolalainen on ehtinyt niittämään mainetta etenkin crosskartin puolella mutta nyt oli edessä ensimmäinen SM-ralli ja tuloksena heti siis toinen sija.
– Viimeiselle EK:lle lähdettäessä tiesimme, että Sääskilahti oli ajanut kärjestä pihalle ja ainakin kolmospaikka olisi hanskassa, joten ajettiin se läpi perusvarmaa vauhtia. Maalissa valkeni, että ajettiin todellakin toiseksi uran ensimmäisessä SM-rallissa. Fiilis oli jotenkin sanoinkuvaamaton, olihan se huikeaa, Halonen riemuitsi.
Kolmanneksi kesti Tomi Tikkinen, joka jäi reilut 1,5 minuuttia Vatasesta.
Keski-Korsu hallitsi SM5-luokassa
Viime kaudella paluun SM-poluille tehnyt Pekka Keski-Korsu oli huimassa vedossa SM5-luokassa. Kisan viimeistä edellisellä erikoiskokeella Keski-Korsu teki selvän eron muihin ajamalla peräti 40 sekunnin pohjat. Kun vielä rallin päätöserikoiskokeellekin syntyi luokan ykkösaika ja lopulta eroa toiseksi tulleeseen Arttu Lähdeniemeen oli peräti 1,5 minuuttia.
Kolmanneksi ajanut Juha Salminen jäi yli kolmen minuutin päähän. Ongelmiin ajautunut Valkonen suljettiin lopulta kilpailusta tämän ajettua harhaan reitiltä.
– Ei ollut helppo tämä viimeinen pätkä. Oli muutamia tilanteitakin, kun aloin jo varmistelemaan maaliin pääsyä. Kausi lähti käyntiin juuri niin kuin suunniteltiin. Kiitos kaikille tukijoille ja kannustaneille, Keski-Korsu kiitteli rallin maalissa.
