BMW-Rallisarjassa päästiin talvikaudella ajamaan vain yksi osakilpailu, Korpilahden Talviralli. Tänä vuonna on tarkoitus ajaa vielä ainakin neljä osakilpailua, mutta sarjapisteistä ei enää kilpailla.
Kuten niin moni muu autourheilun sarja, myös BMW-Rallisarja on tänä vuonna ”ottanut osumaa” koronapandemiasta. Talvikaudella tässä merkkisarjassa päästiin ajamaan vain yksi osakilpailu, Korpilahden Talviralli, missä voittoon ajoi 28-vuotias juniorikuljettaja, lappajärveläinen Jukka Alalantela, yhdessä kartanlukijansa Juha Pölösen kanssa.
– Kyllä lopputulos yllätti, vaikka palkintosijoille tähdättiinkin. Kisa meni hyvin, ajotuntuma oli hyvä heti alusta alkaen ja sekä huolto, että auto pelasivat hyvin, Alalantela kommentoi sarjan tiedotteessa.
Alalantela hyppäsi rallin pariin vasta viime syksynä. Debyyttikilpailu Rantarallissa toi nopeimman BMW-juniorin tittelin ja ”Bemareiden” yleiskilpailussakin sijoitus oli hienosti neljäs. Viimevuotisen Rantarallin ja maaliskuussa ajetun Korpilahden Talvirallin välissä Alalantela ehti ajaa kaksi muuta rallia, joten voittojen suhteen voidaan sanoa, että neljäs kerta toden sanoi.
– Kolmen rallin lisäksi olin tätä ennen ajanut noin 15 sprinttiä lähes samanlaisella BMW 325:lla ja lapsena tuli ajettua paljon peltoautoilla, Alalantela taustoitti.
Toiseksi Korpilahdella BMW-Rallisarjan yleiskilpailussa sijoittui Hannu Hokkanen ja kolmas oli Toni Parkkinen. Sarjan hallitseva mestari Sami Laurila jätettiin nyt neljänneksi. Alapuolella olevilta videoilta voit katsoa voittoon ajaneen Alalantelan vauhdikasta menoa Keski-Suomen teillä.
BMW-Rallisarja nähdään tänä vuonna mukana vielä ainakin Kokkolassa (1.8.), Lahdessa (15.8.), Urjalassa (5.9.), sekä Seinäjoella (25.-26.9.), mutta sarjapisteistä ei siis enää ajeta.
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
YouTube-videot: Jukka Alalantela
