Yllätys Chablais-rallissa: Sebastien Loeb ei johda avauspäivän jälkeen!

Rallicrossin MM-sarjassa nykyisin kilpaileva rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb nähdään viikonloppuna pitkästä aikaa ralliauton ratissa, kun ranskalainen kilpailee Sveitsissä ajettavassa Chablais-rallissa Peugeotilla. Avauspäivän jälkeen tilanne oli monelle varsin yllättävä, sillä Loeb ei saapunut yötauolle yleiskilpailun johtoasemassa.

Tänä vuonna vain yhden rallin ajanut Sebastien Loeb osallistuu viikonloppuna Chablais-ralliin, joka ajetaan kuvankauniissa maisemissa Aiglen ympäristössä, Sveitsissä. Kyseessä on rallin Alpine Rally Trophy -sarjan kauden toinen osakilpailu, sekä Sveitsin mestaruussarjan kolmas osakilpailu. Loebille nuotteja lukee hänen vaimonsa Severine Loeb.

Kaksipäiväisen rallin avauspäivän ohjelmassa oli kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan 82,7 kilometriä. Kolmen erikoiskokeen jälkeen Loeb saapui ensimmäiselle huoltotauolle toisena ja eroa rallia johtavaan Sebastien Carroniin oli kertynyt jo 18,3 sekuntia. Huoltotauolla Loebin nimikkotiimin Peugeotiin lienee löydetty oikeat säädöt, sillä perjantain kolmelle viimeiselle erikoiskokeelle Loeb ajoi kolme pohja-aikaa ja kavensi eron Carroniin nähden 4,9 sekuntiin.

Carron ja Loeb olivat täysin omaa luokkaansa perjantaina, sillä yötauolle saavuttaessa kolmantena oleva Ivan Ballinari on jäänyt Carronista jo 42,1 sekuntia. Ford Fiesta R5:lla kolmatta kauttaan kilpaileva 39-vuotias Carron on Sveitsin rallimestari vuosilta 2014, sekä 2016 ja tällä kaudella sveitsiläinen on voittanut kotimaansa mestaruussarjan molemmat osakilpailut. Carronin CV:stä ei löydy yhtäkään MM-rallia.

Chablais-rallin vuosina 2012 ja 2013 Citroenin WRC-autolla voittanut Loeb lähtee siis takaa-ajajana rallin päätöspäivään ja lauantaina kuljettajilla on edessään kahdeksan erikoiskokeen urakka yhteispituudeltaan 82,8 kilometriä. Maaliin saavutaan lauantaina alkuillasta. Suurin osa ralliin osallistuvista kilpailijoista on sveitsiläisiä. Suomalaisia ei ole kilpailussa mukana.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Kuva: FIA World Rallycross