Kesäkuussa kuollut pitkän linjan rallitoimittaja ja -kartanlukija Martin Holmes osallistui kartturiurallaan Suomen MM-ralliin kerran. Menestystä ei tullut, mutta nimi jäi ikuisiksi ajoiksi Keski-Suomen sorasirkuksen historiaan isoin kirjaimin.
Kuluvan vuoden elokuussa tulee kuluneeksi 45 vuotta siitä, kun Jussi Kynsilehto kartanlukijansa Martin Holmesin kanssa kirjaimellisesti leiskauttivat nimensä Suomen MM-rallin historiaan. Kyseessä oli vuoden 1975 Jyväskylän Suurajot, rallin MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu. Holmes vieraili toimittajaurallaan Suomessa ja Jyväskylässä lukuisia kertoja, mutta kartanlukijan tehtävissä vain kerran. Kynsilehdon ja Holmesin yhteistyö käynnistyi Timo Mäkisen toimesta.
– Martin oli vuoden verran käynyt Fordin kilpailuosastolla ”itkemässä”, että joskus pääsisi suomalaisen kyytiin. Timo sattui olemaan paikalla ja sysäsi hänet minulle, kun tiesi minun ajavan Jyväskylässä, Kynsilehto taustoitti Turun Sanomien haastattelussa heinäkuussa 2010.
Kaksikko osallistui kilpailuun Ford Escort RS 1600 MK1 -autolla, tehdastallin menopelillä, jolla Mäkinen oli voittanut pari vuotta aiemmin RAC Rallin, Iso-Britannian MM-rallin. Holmes sai Mäkisen kartanlukijalta Henry Liddonilta käyttöönsä Liddonin piirtämät nuotit ja näin Kynsilehto ja Holmes olivat valmiit starttaamaan legendaariseen kilpailuun. Vaikka heti alkuvaiheessa ylipitkä hyppy Humalamäessä oli vaurioittanut autoa, oli nousujohteinen kilpailu tuomassa hyvän tuloksen.
– Hyvää vauhtia pidettiin ja noustiin huimaa vauhtia kohti kärkiviisikkoa. Ihan varmasti siitä olisi tullut hyvä tulos. Ainakin viides, ehkä kolmas. Joka tapauksessa se oli paras ralli, mitä ajoin Jyväskylässä, Kynsilehto muisteli.
Maali jäi kuitenkin Kynsilehdolta ja Holmesilta näkemättä, kun Escort karkasi toisena kilpailupäivänä ajetulla Raikuun erikoiskokeella ilmojen teille. Loppu on Suurajojen historiaa isoilla kirjaimilla.
– Kovaa mentiin! Nilkka suorana kaasu pohjassa oikea-vasen. Kun siihen paikkaan kesti järkevästi tulla kakkosvaihteella seitsemääkymppiä, meillä oli viitonen pesässä, 8000 kierrosta ja vauhtia satayhdeksänkymmentä. Eli oli siinä aika lailla ylinopeutta. Lensimme ylös. Puhelintolpat näkyivät alapuolella. Jossain 50 metrin ilmalennon kohdalla keula näytti taipuvan minun puoleltani alas. Siitä se otti ensimmäisenä kiinni ja sen jälkeen auto pyöri neljä täyttä volttia tiensuuntaisesti, Kynsilehto kertasi vuoden 1975 tapahtumia kymmenen vuotta sitten.
”Sinne tuotiin Markku Alen ja Ilkka Kivimäki”
Hurjan ilmalennon pituudeksi mitattiin 72,5 metriä ja sitä pidettiin usean vuosikymmenen ajan rallin ME-hyppynä.
– Liddon suostui myöhemmin myöntämään, että oli jättänyt siitä paikasta hidastamisen nuotista pois, koska Mäkinen muisti sen ulkoa muutenkin, Holmes paljasti myöhemmin.
Escort romuttui täysin. Kun katsojat pääsivät auton luo tarkistamaan tilannetta, oli Holmes tajuton, kun taas Kynsilehto oli loukannut rytäkässä vain vasemman käden etusormensa, sen jäätyä turvakaaren ja katon väliin. Kaksikko kiidätettiin ambulanssilla Savonlinnan sairaalaan.
– Mutta emme molemmat ehtineet vielä päästä tutkimukseen, kun sinne tuotiin Markku Alen ja Ilkka Kivimäki, jotka olivat osuneet rajusti suoraan puuhun. Yhdessä me sitten poistuimme palopuvuissa sieltä junalla, Kynsilehto hymyili muistellessaan yhtä kyseisen vuoden Suurajojen kaksintaisteluparia ja sen ”yhteistä kohtaloa”.
Tapausta muisteltiin myös Kalevassa lokakuussa 2002, todeten muun muassa, että Fordin mediaosaston mukaan huikea kuva Kynsilehdon ME-hypystä oli julkaistu vajaan 30 vuoden aikana 140 eri maassa. Holmes oli tilanteessa keskittynyt niin tiukasti nuotinlukuun, ettei huomannut Escortin lähteneen hypystä korkealle, ilmojen teille.
– Kun Martin tarjosi seuraavaa nuottiriviä, sanoin vain, että nyt sitä ei enää tarvita ja väänsin päävirtakatkaisijasta sähköt poikki. Sitten vain odotettiin, mitä tuleman pitää, Kynsilehto kommentoi Kalevan haastattelussa 18 vuotta sitten.
Koska Kynsilehto osallistui kilpailuun Fordin tehdastallin kalustolla, piti se palauttaa välittömästi kilpailun jälkeen takaisin Englantiin. Myöhemmin Kynsilehto oli saanut puhelun ”sumuiselta saarelta”, että auto pitäisi nyt pikaisesti toimittaa tänne. No auto oli kuitenkin ollut jo perillä Englannissa, mutta kontissa oli käytännössä vain romua. Tai no se mitä autosta jäljelle jäi hurjan ilmalennon ja volttien jälkeen.
– Kun sanoin, että se on se teidän autonne, langan toisessa päässä luultiin, että lasken leikkiä. Mutta on totuuden nimessä tunnustettava, että en minäkään olisi sitä romuläjää kilpa-autoksi tunnistanut, Kynsilehto myönsi.
Vuoden 1975 Suurajoissa suomalaiskuljettajat nappasivat kolmoisvoiton Hannu Mikkolan johdolla. Simo Lampinen oli toinen ja Mäkinen kolmas.
Jyväskylän Suurajot 1975 yleiskilpailun tulokset
1) Hannu Mikkola (Toyota Corolla Levin TE 27) 2.52.33
2) Simo Lampinen (Saab 96 V4) + 1.14
3) Timo Mäkinen (Ford Escort RS 1800 MK2) + 2.02
4) Per Eklund (Saab 96 V4) + 2.07
5) Anders Kulläng (Opel Ascona) + 4.54
6) Timo Salonen (Datsun 160J) + 5.38
Lue myös! Huikean uran rallin parissa tehnyt Martin Holmes on kuollut (15.6.2020)
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
